Instagram
Rauma

4-7 holaria vuodessa - Rauma Golf lukuina

Rauma Golfin kaudessa riittää tapahtumia lähes satamäärin. Kentällä on nähty muun muassa jääkiekkoilijoiden Gottippäi-hyväntekeväisyysturnaus. Kuva: Pekka Lehmuskallio

18

Rauma Golfin kentällä on yhteensä 18 väylää. Kenttä muodostuu kahdesta eriluonteisesta yhdeksiköstä, joista etuysi on puistomainen, pienen joen halkoma, tasainen osuus. Jälkimmäinen ysi sijoittuu vaihtelemaan metsämaastoon ja sisältää runsaasti vesiesteitä.

1984

Rauma Golfin seura perustettiin vuonna 1984, ja siitä neljän vuoden päästä avattiin myös golfkenttä.

67

Rauman golfkentän ihannetulos on par 72. Kentän kirjattu ennätystulos on vielä sitäkin parempi: par 67. Kohti ihannetulosta voi Rauman kentällä treenata kaikille avoimella par 3 -kentällä, joka on erillinen alue varsinaisen radan ulkopuolella.

700

Seuran jäsenmäärä liikkuu noin 700 paikkeilla. Määrään tulee aina keväisin ja kesäisin piikkiä, kun viheriöiden kutsu voimistuu. Jäseneksi voi liittyä, vaikka ei olisikaan suorittanut green cardia.

20 000

Yhden vuoden aikana Rauma Golfissa pelataan noin 20 000 kierrosta. Sitkeimmät sissit kiertävät rataa kelistä huolimatta, mutta kunnollisessa kaatosateessa kentällä ei juuri golfareita näy, ellei kesäkuuro sitten ole yllättänyt kierrokselle lähteneitä.

4-7

Kerralla koloon menneitä hole in one -lyöntejä koetaan Raumalla vuosittain vain muutamia kappaleita. Holarin lyöminen ei tunnu korreloivan juuri minkään kanssa, sillä se voi osua niin kymmeniä vuosia lajia harrastaneen kuin vaikka ensimmäisiä kertoja kenttää kiertävän golffarin kohdalle.

ÄLYTÖN MÄÄRÄ

Palloja hukkuu Rauman kentällä vuosittain paljon. Kentän läpi kulkeva joki, takaysin vesiesteet sekä metsiköt syövät palloja vuosittain kiitettävän määrän.

80

Rauma Golfissa tapahtumia piisaa! Vuositasolla erilaisia kisoja, yritysgolf-aamuja sun muita tapahtumia riittää lähestulkoon jokaiselle kauden päivälle.