Instagram
Rauma

Aamuviiteen asti jatkuvat yökerhobailut eivät ole olleet hitti Raumalla - keikat sen sijaan vetävät väkeä Dominossa

Rauman Dominossa on uudistuneen alkoholilainsäädännön puitteissa siirrytty viikonloppuna pitämään yökerhon ovia auki aamuviiteen. Varsinaiseksi hitiksi pidentynyt aukiolo ei vielä kolmen viikonlopun aikana ole muodostunut.

- Tarkoituksena on hetken aikaa katsoa, miten homma lähtee toimimaan, Dominon Antti Laine kertoo.

- Voi olla, että tieto pidentyneestä aukioloajasta ei ole vielä kunnolla tavoittanut ihmisiä tai sitten se sopiva kotiinlähtöaika monelle vaan on kolmen korvilla, Laine tuumii.

Tällä hetkellä yökerhon juomien myynti päättyy kello neljältä ja valomerkki puolestaan tulee 4.30. Mikäli Dominossa koetaan, että viiteen asti avoinna olevat ovet eivät Raumalla toimiva järjestely, voitaisiin aukiolo tuolloin Laineen mukaan tiivistää kello 4.30 asti.

Jos aukiolot ovat vielä totutteluasteella, niin Dominossa kevään mittaan tarjotut keikat on sen sijaan otettu mahtavasti vastaan.

- Olen todella onnellinen meidän keikkailloista. Jokaisella keikalla on ollut lähes 500 henkeä ja Gasellithan suorastaan räjäytti pankin 700 kuulijalla, Laine iloitsee.

Kovassa nosteessa oleva räppiryhmä päihitti kuulijamäärissä esimerkiksi vuoden striimatuimman artistin eli Reino Nordinin.

- Tässä kohtaa olemme selvästi löytäneet markkinaraon. Tavoitteenamme on ollut tarjota nuoremmille kuulijoille nousevia artisteja. Aivan kovimpien nimien kohdalla olemme testanneet myös lippujen ennakkomyyntiä verkossa, mutta oman tuntuman mukaan nuoret ovat melko tottuneita ostamaan liput suoraan ovelta, Laine tuumii.

Ylipäätään Laine kokee, että Dominon yöelämä on tällä hetkellä nosteessa.

- On ollut mukava huomata, että keikkojen jälkeen ei ole koettu yleisökatoa vaan ihmiset ovat jääneet juhlimaan vielä DJ:n tahdissakin.

Keikkojen varaan rakennetaan myös Dominon tulevaisuutta. Nyt jo keväälle 2019 on buukattu muun muassa Gasellit ja Teflon Brothersit.

- Kesällä keikoista tulee taukoa, sillä ihan käytännön tasolla artisteja on silloin todella vaikea saada yökerhoihin, kun he keikkailevat festareilla. Uudentyyppistä summer club -toimintaa sen sijaan aiomme lanseerata Dominon kesään, Laine kertoo.