Instagram

Aikuisten nukkekodissa aika pysähtyy - Pitsiviikon avoimet pihat kutsuvat jälleen

Pasrasta kotikokoelmassa on se, että kaikkiin esineisiin saa koskea. Kuvat: Heli Lehtonen

Askel Wälmlän pihapiirin kokoelmahuoneen kynnyksen yli on kuin aikamatka menneisyyteen.

Omat kengät riisutaan eteiseen vanhojen kalossien ja päälikenkien viereen, minkä jälkeen räsymattoja pitkin voi tepsuttaa huikeaan huoneeseen: katosta roikkuu ruisleipätankoja, seinähirressä näkyy kehystettynä jäänteitä vuoden 1879 sanomalehdestä ja toinen toistaan kauniimmat vanhat astiat on aseteltu näkyville avohyllyille. Aika tuntuu pysähtyvän.

Tapio ja Kaarina Nurmi muuttivat Vanhan Rauman puutaloon vuonna 1995. Ensimmäisenä kuntoon piti laittaa tietenkin varsinainen asuinrakennus.

– Siinä taisi mennä ainakin vuosi ennen kuin otimme kunnolla asiaksi perehtyä pihapiirin toiseen rakennukseen, joka oli todella huonossa kunnossa, Tapio Nurmi kertoo.

– Muistan nostaneeni lattian korkkimattoa ja nähneeni sen alta paljastuneen vanhan lankkulattian, hän jatkaa.

Ensimerkit piharakennuksen potentiaalista olivat siis lupaavia, mutta julmetusti työtä kiinteistö vaati.

– Huoneistosta lähti kaatopaikalle tavaraa noin yhdeksän tonnia, Nurmi muistelee.

Pariskunta ei missään nimessä tiennyt kunnostusprojektin alkumetreillä, että pihapiirin yhdestä huoneistosta tulee uudella vuosituhannella kohde, joka Pitsiviikkoisin houkuttelee avoimien pihojen tapahtumassa tuhansia kävijöitä. Viime kesän virallinen lukema vieraskirjassa oli noin 2000 nimeä – se on kaikkien kesien ennätys.

– Ennen Vanhaan Raumaan muuttoa emme olleet myöskään erityisen kiinnostuneita vanhasta tavarasta, mutta puutaloympäristössä kiinnostus heräsi, Kaarina Nurmi kuvailee.

He keräsivät pihan rakennukseen vanhaa tavaraa aktiivisesti noin viiden vuoden ajan. Tutuiksi tulivat niin huutokaupat kuin kirpputoritkin.

– Tuolloin vanhaa tavaraa oli vielä kiitettävästi saatavilla. Nyt esineitä ei tahdo löytää mistään ja tavaroiden hinnat ovat korkealla.

Hyvä esimerkki ovat huoneen puolella olevat isot ja mustavalkoiset kuvasuurennokset vanhoista Rauma-aiheisista valokuvista. Tapio osti ne aikoinaan 10–40 markalla. Nykyisin niistä saisi helposti pulittaa satoja euroja.

Nurmien innokkaimmasta keräilyvaiheesta on nyt vierähtänyt aikaa jo kymmenisen vuotta. Erityisellä etsintälistalla on silti vielä kolme tavaraa, jotka kokoelmiin olisi toiveissa saada: leipähöylä, pärepihdit ja juustonkuivatin.

– Meille kokoelma on jo omalla tavallaan valmis. Alkuaikoina tulimme tänne erikseen viettämään oikein aikaa, mutta enää emme niinkään.

– Nyt mukavaa on seurata ensikertalaisten reaktioita, kun he tulevat kokoelmahuoneesta. Osa voi olla jopa hämmentyneitä ja toiset taas kuvailevat tunteen olevan kuin ulkomailta tullessa.

Lapsiperheille vierailu vanhan ajan kodissa on varmasti erityinen – Wälmlässä kaikkiin esineisiin saa koskea.

Avoimista ovista Pitsiviikolla on ollut Nurmen pariskunnalle monenlaista iloa.

– Kerran yksi kävijöistä huomasi työkalupakistani yhden isomman veitsen. Hän osasi kertoa, että se on sokeriveitsi, jolla on aikoinaan kuutioitu sokeripaloja. Nyt veitsi on esillä huoneen puolella, Tapio Nurmi kertoo.

Yksi ikimuistettava hetki porttien avaamisesta osui eräänä vuonna Pitsiviikon jälkeiseen ajankohtaan, kun Raumalla vietetään kamarimusiikkifestivaali Festivoa.

– Meidän pihallamme piti tuolloin järjestää yksi monista ulkokonserteista, Kaarina muistelee.

– Sateen vuoksi siirsimme konsertin kuitenkin pihapiirimme puurakennukseen. Oma musiikillisesti suurin hetkeni koitti, kun sain iltahämärässä valaista viulistin nuotteja kynttilän valolla, Tapani naurahtaa.

Avoimien pihojen tapahtuma ja kuitenkin suojaisa pihapiiri tiivistävät Katariina Nurmen ajatuksen Vanhassa Raumassa asumisesta.

– Aivan keskellä kaupunkia, mutta kuitenkin omassa rauhassa.

Kokoelma avoinna Pitsiviikolla Eteläpitkäkatu 30.