Instagram
Rauma

Anniina Aaltola poisti Instagram-tilinsä – mitä jäi käteen viiden kuukauden lakosta?

Some hallitsee nykyisin monen elämää ja esimerkiksi Instagram voi toimittaa niin kuvakirjaston virkaa kuin olla kalenterin tapainen muistinvirkistäjä. Miltä tuntuisi pitää siitä vähän lakkoa? Kuva: Benjamin Sow

– Vastasitpa nopeasti, ystäväni sanoo hämmentyneenä puhelimessa, kun olen töräyttänyt terveiset heti yhden piippauksen päätteeksi.

Joo, mulla oli puhelin kädessä. Mulla on aina puhelin kädessä, vastaan nauraen – ja tajuan sitten, että edellisessä lauseessani ei ollut yhtään mitään hauskaa. Ehkä äänensävy emojeina sanoittuina olisikin ollut se hymy, jossa on yksi hikikarpalo otsalla: eli vaivaantunut naurahdus, discomfort.

Että tässä tätä käytetään joka päivä ja koko ajan, kun pakko on. Vai onko pakko? Miksi tuntuu, että on pakko? Muuten tippuisi ajasta.

Miksi tuntuu seniililtä, kun alkaa kritisoida somea? Miksi tuntee syyllisyyttä, kun kokee someähkyä? Mutta onhan se some myös kiva ja hyödyllinen – itselleni jopa rakas työväline.

Päätän ottaa yhteyttä raumalaiseen Anniina Aaltolaan, joka opiskelee OKL:ssa luokanopettajaksi. Hän piti hiljattain viiden kuukauden Instagram-lakon. Aaltola poisti tilinsä alkuvuonna ja palasi sen käyttäjäksi heinäkuussa.

– Niin, mistä sitä sitten edes alottaisi. Some, se herättää niin ristiriitaisia ajatuksia, Anniina sanoo hivenen tuskastuneesti.

Kuvasovelluksen poistamiseen johdattivat balilaiset keinut, jotka ovat tulleet kuuluisiksi Insta-kuvauspaikoiksi.

– Olin joulun aikaan ystävien kanssa kaksi viikkoa Balilla ja siinä hetkessä oli kaikki onnellisuuden lähteet: loma, ihanat maisemat ja rakkaat ystävät vieressä. Kävelimme rannalla ja tajusin, että ihmiset todella jonottavat keinuun vain ja ainoastaan, että saavat otettua sen somekuvan. 

– Sitten kun keinuun istuttiin, niin otettiin sellainen feikki hahaha-onnellisuus. Niin uskomatonta katsottavaa! Anniina puuskahtaa.

Instagram-lakkonsa jälkeen Anniina Aaltola kokee olevansa fiksumpi somekäyttäjä. Kuva: Henrika Bäcklund

Tunnereaktio oli vahva, muttei yksin saanut irtaantumaan Instasta. Tarvittiin vielä toinen kokemussarja.

– Yksi joukostamme hävitti puhelimensa riisipelloille. Se saatiin kyllä myöhemmin takaisin, mutta meni neljä päivää ilman. Ensin tuli hetkiä, jolloin me muut totesimme, ettet voikaan katsoa tätä, kun sulla ei ole puhelinta. Mutta sitten aloimme kaikki olla toisillemme enemmän läsnä.

Kiinnitettiin huomiota puhelimen käyttöön: ja unohdettiin ne.

– Kun sitä puhelinta ei enää ole, ei sitä kaipaakaan.

"Kun en nähnyt ystävieni kuulumisia Instasta, niin sitten me oikeasti keskustelimme niistä asioista."

Aaltola sanoo, että puhelimen plärääminen on oikeasti vain tapa muiden joukossa.

– Tauko teki hyvää. Ei tule enää niitä tilanteita, että kokisi tarvetta elää muille.Onko some sitä, että pitää aina kertoa muille, että on huikeeta. Onko se sitä? Ja miksi silloin pitää päivittää jotain, kun ne elämän tärkeimmät ihmiset on ympärillä? hän kysyy.

Mutta somesta on tullut iso osa yhteiskuntaa.

– Tuli olo, että olen vähän some-erakko. Mutta kun en nähnyt ystävieni kuulumisia Instasta, niin sitten me oikeasti keskustelimme niistä asioista. Se on minulle paljon tärkeämpää.

Elänkö itselleni vai muille? Somelakon jälkeen Anniina Aaltola ainakin tietää, mitä vastata. Kuvankaappaus: Instagram

Arjessaan Aaltola tajusi käyttävänsä päivästään liian paljon aikaa siihen, että seurailee puolituttujen elämää.

– Että joku ihminen, jonka kanssa olen ollut kahdeksan vuotta sitten tekemisissä, menee vaikka salille. Niin miksi katson tätä? Opin elämään ilman Instagramia. Ne hetket, jotka ennen käytin siellä, käytän johonkin muuhun. Äänikirjat on mun tämän kesän löytö.

Viihde on muuttunut niistä ajoista, kun me katsoimme koulun jälkeen töllöttimestä Buusteria: nyt viihde kulkee aina mukana. Se ei ole valmiiksi johonkin näkökulmaan pureskeltua vaan monesti suoraan ihmiseltä ihmiselle. Mikä lisää mahdollisuuksia.

Somessa monet tärkeät asiat saavat näkyvyyttä. Sieltä voi saada vertaistukea johonkin vaikeaan asiaan tai vaikka inspiraatiota terveellisemmän elämän aloittamiseen. Hyviä juttuja.

Mutta sosiaalinen media voi myös eriarvoistaa. Ja saada itsensä tuntemaan jollain tavalla riittämättömäksi. Kun muut vain tekevät kaikkea hienoa.

Someen ei päätynyt kuva kokopaskaisesta kyljestä ja pilalle menneistä kengistä, vaan sateessa patikoidun sademetsäpolun vesiputouksesta. Kuva: Henrika Bäcklund

Kasvatustieteilijänä Aaltola on hieman huolissaan siitä, mitkä ovat somen vaikutukset pitkällä tähtäimellä.

– Ei ole vielä menty niin pitkälle, että pystyttäisiin sanomaan, kuinka tämä tulee vaikuttamaan hyvinvointiin ja oppimistuloksiin. Jos mennään esimerkiksi 50 vuotta eteenpäin.

Hän kertoo, että jo 6–7-vuotiaat lapset saattavat olla Instagramissa. Ensimmäisen luokan oppilaat ovat tulleet kysymään opettajansa käyttäjänimeä.

– Meidän ikäluokkamme on kasvanut niin, ettei ole ollut somea. Mutta jopa me sokaistutaan sille maailmalle. Miten sitten ne, jotka ovat kasvaneet siihen?

Käy ilmi, että olemme molemmat lähiaikoina matkustaneet Italiassa yksin. Ja nauramme heti perään, kuinka omillekin tileillemme päätyy matkoilta kauniita maisemia, noh, ei-niin-hauskojen-tilanteiden sijasta.

– Olin hostellissa ja jaetussa huoneessa oli puolet miehiä, joista kaikki kuorsasivat äänekkäästi. Nukuin siinä nätisti halaten rinkkaa, ettei kukaan varasta sitä, Anniina hymähtää.

– Mutta että olen pystynyt saavuttamaan niitä Instagramin nättejä hetkiä, minun on täytynyt mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ne hienot hetket ovat vaatineet asioita, jotka eivät välttämättä ole olleet niin mukavia. Mutta ne ovat juuri niitä, jotka kasvattavat. Jokaisen kuvan taustalla on paljon – ja paljon juuri sellaisia asioita, joita itse arvostaa.

Ehkä se on juuri sitten niin, että se Instagramiin laitettu kuva on pitkän projektin lopputulema, kuin valmis teos. Kunhan vain muistaisimme aina sen, että kauneinkin maalaus vaatii valmistuakseen useita työtunteja ja koko tunteiden skaalan.