Instagram
Rauma

Antoisa itsetutkiskelumatka – Onko luettavaa Mielikuvituspoikaystävän jälkeen?

"Mutta jos ei koskaan uskalla räpeltää solmujaan auki ja vapauttaa köntsää pönttöön, se kasvaa vain suuremmaksi ja olo pahenee." Kuvat: Henrika Bäcklund

Lähdin metsästämään kirjaa kaupasta määreellä: "se kirja, jota kaikki nyt lukee".

Kirjakauppias nappasi hyllystä ensin kovakantisen niteen ja kertoi sitten, että teoksesta on olemassa myös pehmeäkantinen versio. "Tämä on itse asiassa tuolla myydyimpien pokkareiden joukossa", hän muisti vielä kertoa.

2016 julkaistun Henriikka Rönkkösen esikoisteoksen Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita suosio lähti selvästi uuteen kiitoon, kun siitä julkaistiin pokkariversio tämän vuoden puolella.

Sinkkubloggaajana tunnettu, vuonna 1984-syntynyt Rönkkönen, on koulutukseltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hänen gradunsa käsitteli pornoa. Blogissaankin hän puhuu haluista ja eritteistä varsin avoimesti.

Henriikan blogiin en ollut tutustunut entuudestaan sen enempää, mitä nyt muutama hänen videoistaan oli tullut somessa vastaan: en silloin lämmennyt jutuille – tai oikeastaan bloggaajan tavalle esittää niitä. Ihan hauska, mutta ei minulle.

Nyt kuitenkin niin tutut kuin tuntemattomatkin alkoivat heilutella pokkaria naamani edessä niin tiuhaan, että päätin tarttua siihen itsekin.

Jos ennakkoasenteita oli, ne olivat enemmänkin negatiivisia.

Kirjan ensimmäinen kolmannes kuitenkin tempasi mukaansa samanlaisella liukkaalla nopeudella kuin teflonkakka putkahtaa pönttöön. Käytän kakkamielikuvaa siksi, että uskoisin Rönkkösen arvostavan sitä.

"Perse on kuitenkin vain kaksi muhkuraista nahkapussukkaa, joiden välistä tulee paskaa. Ja se paskantulo ei lopu ikinä – toisin kuin pään sisältä tuleva uloste, joka on mahdollista käsitellä ja saada lopulta ihan minimiin, jopa sulateltavaan muotoon."

200-sivuinen paketti on helppolukuinen alusta loppuun, joskin ensimmäinen puolisko piti otteessaan hieman tiukemmin. Se koostuu pienistä tarinoista, jotka toimivat hyvin yhdessä: varmasti myös aikaa kuvaavina pätkinä toisitaan irrallaan.

Kirja tarjoaa sinkulle vertaistukea ja työkaluja tarkastella omia kipukohtia. Se tarjoaa parisuhteessa elävälle huumoria ja näkemystä sinkun mielenmaisemaan.

Se tarjoaa naiselle oivalluksia siitä, että kaikki muutkin painivat ihan samojen karvaongelmien ja muiden alapääjuttujen kanssa. Mieslukijoille pokkari antaa varmasti paljon ymmärrystä siitä, miten naispuolinen ystävä, puoliso tai eksä maailmaa tarkastelee. 

"Sitten viettelin hänet seksiin, minkä jälkeen hän lähti turhuatuneena kotiinsa. Minä kuvittelin voittaneeni ja ajattelin, että hän on yhä enemmän minun vallassani. Ajattelin, että ehkä kaveruutemme siirtyy tällä tavalla luontevasti kohti avioliittoa. Ystävilleni en tätä myöntänyt. Heille sanoin, että olemme vain panokavereita."

Pidin erityisesti siitä, millä tavalla Rönkkönen tarkastelee omia toimiaan itsekriittisesti ja tarpeeksi kaukaa  – kirja oli varmasti hänelle itselleenkin varsin pitkä ja antoisa terapiaisessio.

Oivalliset luvut kiteyttävät niin monia tunnistettavia tunteita aina flippaamisesta stalkkaamiseen ja miesvihasta eron jälkeiseen sekoamiseen. Uskon, että kuka tahansa lukija löytää teoksesta samaistumispintaa.

Itselleni yksi antoisimmista luvuista oli kirjan alkupuoliskolta löytyvä peilivertaus. Rönkkönen käsittelee kipeitäkin asioita rehellisen avoimella otteella.

Alkusanoissa Rönkkönen kirjoittaa kirjan sattumien olevan faktaa ja fiktiota, josta osa on tapahtunut hänelle itselleen, osa tutuille ja osa mielikuvitusystäville. Itse haluan lukea luvut läpi niin, että ne ovat täyttä elettyä elämää – sillä juuri realismi tekee tästä teoksesta erityisen.

"Höylääminen saa minun alapääni näyttämään 12-vuotiaalta kutisevalta aknehirviöltä, joka nousee haudastaan ja haluaa tappaa kaikki."

LUKUVINKKEJÄ

Mielikuvituspoikaystävä luettu ja tyhjiö havaittu? Kokeile näitä!

Terveisin Karo – Kiti Kokkonen

Kiti Kokkosen vuonna 2004 julkaistussa esikoisromaanissa lähes 30-vuotias vastaeronnut Karo lähettää elämää pohdiskelevia ja kommelluksentäyteisiä sähköposteja ulkomailla asuvalle ystävättärelleen, vanhemmilleen ja muille läheisilleen.

Rakkautta Borealis – Kira Poutanen

Rakkautta Borealis on neljäs Lara Autiosta kertova kirja. Lara asuu Ranskassa ranskalaisen komistuksen kanssa. Elämä on melkein täydellistä, mutta Lara haluaisi naimisiin. Hän haaveilee yhä, että Eric kosisi, vaikka yhdessä on sovittu, ettei häitä toistaiseksi ole tulossa.

Kevyesti kipsissä – Veera Vaahtera

Kirjastossa työskentelevä Lotta on introvertti sinkkunainen, jonka täydellinen elämä menee sekaisin, kun hän murtaa jalkansa ja yläkerran mummo unohtaa hanan valumaan. Lotta löytää itsensä jalka kipsissä sisarensa sohvalta. Ps. Veera Vaahtera on kirjailija Pauliina Vanhatalon viihteellinen alter ego.

Onnellisuusprojekti – Gretchen Rubin

Newyorkilainen perheenäiti Gretchen Rubin sai ahaa-elämyksen ruuhkabussissa istuessaan: Päivät kuluvat hitaasti mutta vuodet nopeasti. En keskity tarpeeksi asioihin, joilla on oikeasti väliä. Kirjassa käydään läpi vuoden mittainen projekti, jonka päämääränä on entistä onnellisempi elämä.

MIKÄ IHMEEN CHICK LIT?

Chick lit tarkoittaa kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen huolia – humoristisesti. Päähenkilönä on useimmiten 20–30-vuotias sinkkunainen.

Chick litistä alettiin puhua Helen Fieldingin Bridget Jones -romaanien yhteydessä 90-luvun puolivälin tietämillä. Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävää on sitäkin verrattu kyseisiin päiväkirjateoksiin.

Chick litiä määritellään vähän eri tavalla määrittelijästä riippuen: jollekin se on pelkästään miehenmetsästyksestä kertovaa hömppää, toiselle kategorian alle lukeutuvat myös syvempää sanomaa sisältävät teokset nuoren naisen elämästä.