Instagram
Rauma

Cheekin elokuvan virallinen traileri julki - näytännössä Iso-Hannussa tammikuussa

Tammikuussa ensi-iltansa saavaa Cheekistä kertovaa elokuvaa kuvattiin Lahdesta Los Angelesiin. Kamerat pääsivät jopa Jare Tiihosen yksityiskotiin.

Antti Holman tähdittämää elokuvaa kuvattiin kevättalven ja syksyn 2017 välillä muun muassa Lahdessa, Valkeakoskella, Espoossa, Helsingissä, Tampereella ja Los Angelesissa. Tampereella toteutettiin muun muassa keikkataltiointi kesken Profeettojen Blockfest-esiintymisen, kun Cheekin sijaan lavalle kapusikin kappaleen ajaksi tuolloin Antti Holma.

Veljeni vartija kertoo vahvan veljestarinan siitä, miten samoissa lähtökohdissa kasvaneet kaksoset päätyvät elämässään aivan eri ratkaisuihin. Elokuvassa pääosia Jare ja Jere Tiihosta näyttelee harvinaisessa kaksoisroolissa Antti Holma.

Leffa tulee ensi-iltaan tammikuun 31. päivä ja tuolloin se saa ensi-esityksensä myös Rauman Iso-Hannussa.