Instagram
Rauma

Earth hour pimentää Raumankin - näin voit osallistua

Rauman pääkirjaston kultainen kajo sammutetaan lauantaina Earth hourin nimissä tunnin ajaksi. Kuva: Pekka Lehmuskallio

MIKÄ?

Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, joka järjestetään yleensä maaliskuun viimeisenä lauantaina kello 20.30–21.30 paikallista aikaa. Sen aikana ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi ja kertovat näin huolensa ilmastonmuutoksesta.

Viime vuosina tapahtuman teeman ympärille on nostettu myös kynttiläillallisteeman mukaisesti ympäristöystävällisiä reseptejä.

MITEN RAUMALLA?

Rauman normaalikoulussa vietetään jo perinteisesti oppitunti ilman sähköä. Isometsäntielle kajastelevan punaisen Oraksen kuution valot sammuvat tapahtuman nimissä. Ravintola Kapteeninhuoneella puolestaan syödään kynttilän valossa kolmen ruokalajin kasvis- ja kalapainotteista Earth hour -menuta. Rauman kaupunki on myös vahvasti mukana Earth hourissa: lauantaina kaupungintalon ja pääkirjaston valot sammuvat tunnin ajaksi.

HALUAN MUKAAN!

1. Sammuta valot ja tunnelmoi illan tunti kynttilän valossa. Muista pitää myös telkkari pois päältä!
2. Valmista kasvisruokaa - kokeile vaikka Gasellien härkis-enchiladaksia.
3. Lähde iltakävelylle katsomaan, miltä kaupungin pimennetyt rakennukset näyttävät. Auto pitää teeman mukaisesti tällä kertaa jättää sightseeingilta jättää kotiin!
4. Tsekkaa kaikki Suomen tapahtumat WWF:n listalta ja ilmoita myös oma juttusi mukaan - vielä ehtii!