Instagram

Ei tekosyitä! Raumalla on tarjolla kolme päivää ilmaisia jumppia

Hellekesän, lomien ja ulkoliikuntojen jälkeen kuntosalit ja ryhmäliikunnat ovat jälleen alkaneet täyttyä. Kuva: Geert Pieters

Syyskuu ja tammikuu ovat kuntosalien ja ryhmäliikuntojen kulta-aikaa, kun ihmiset alkavat taas liikkumaan lomakauden loputtua. Kävijäpiikki näkyy jo nyt Hyvinvoinnin Walimollakin, joka muutti uusiin isompiin tiloihin Männistönkadulle elokuun alussa.

- Uusia asiakkaita on löytänyt meille todella hyvin. Lomien loppuminen näkyy jo kävijäpiikkinä, mutta toki meillä riittää myös ympärivuotisesti liikkuvia kuntoilijoita, yrittäjä Pauliina Nordberg kertoo.

Eikä hän pidä pientä taukoa liikkumisesta ollenkaan huonona asiana.

- Kun vaikka kesällä on ottanut liikkumisen kanssa vähän rennommin, keho on saanut hyvin palautua ja motivaatiota kuntoiluun riittää jälleen syksyn tultua.

Hyvinvoinnin Walimolla vietetään avoimien ovien päivää kuluvan viikon lauantaina. Tarjolla olevat ilmaiset jumpat ovat kiinnostaneet liikkujia jo ennakkoon, ja monet tunneista onkin varattu täyteen.

- Jonopaikkoja kannattaa silti tarkkailla ja paikan päälle tuleminenkin kannattaa. Monesti voimme jonkin verran tiivistää tunteja ja ainakin uusia lajeja pääsee seuraamaan, ellei tunnille enää millään mahdu itse osallistumaan, Nordberg kertoo.

Jumppien lisäksi Walimon avoimien ovien päivässä on mahdollista suorittaa myös kesän jälkeisenä kartoituksena inbody-mittauksia, rentoutua hieronnassa tai laitattaa kulmakarvat kuntoon.

- Syyskuussa Walimolla aloittaa uusi jalkahoitaja sekä henkinen valmentaja, Nordberg vinkkaa vielä uusista tuulista.

Karjalankadulla sijaitsevassa Kuntosumpussa vietetään avoimien ovien päivää puolestaan jo keskiviikkona ja torstaina.

- Jumpat ovat kiinnostaneet hyvin ennakkoon, mutta vielä mahtuu ilmoittautumaan mukaan, yrittäjä Jasmin Kuja-Penttilä kertoo.

Jumppien lisäksi Kuntosumpun ilmaistarjontaan kahden päivän ajan kuuluvat myös kuntosali, squash, sulkapallo ja pingis.

- Myös saunat ovat lämpiminä ja torstai-illalla tarjoamme seitsemästä eteenpäin jumppaajille pientä iltapalaa.

Kuntoilijat ovat jo selvästi aktivoituneet lomien ja kuumien helteisten päivien jälkeen jälleen sisäliikunnan pariin.

- Kyllä ne kaikkein kuumimmat päivät näkyivät vähän kesän kävijämäärissä. Toisaalta taas järjestimme heinäkuussa esimerkiksi aamubalance-tunteja ulkosalla, Kuja-Penttilä kertoo.

Avoimet ovet tällä viikolla: Kuntosumppu ke-to 15.-16.8 ja Hyvinvoinnin Walimo la 18.8.