Instagram
Rauma

Kanelisydämet Eva ja Manu keikkailevat lauantaina Brummissa

 

bad joke maybe 📸 #behindthescenes

Henkilön Eva & Manu (@evamanumusic) jakama julkaisu

 – Uutta musaa on tulossa lokakuussa, eli ensi kuussa. Ei kun hetkinen. Joo, on se ensi kuussa, nauraa hyväntuulinen Eva Louhivuori puhelinlinjan päässä. Hän on toinen puoli duosta nimeltä Eva & Manu.

– Olen sellainen ihminen, etten pahemmin harmittele sellaisia asioita, joille en voi mitään. Joten eipä pimenevä syksy minuun kauheasti vaikuta. Yritän enemmänkin ottaa siitä kaikki hyvät jutut irti. Bon Iveria kuuntelen ihan sikana! Ja tämän hetken ehdoton suosikkibiisi on Band of Horsesin klassikko No One's Gonna Love You. Kuuntelen sitä repeatilla joka päivä.

Vaikka syksy yllätti laulajan hieman takavasemmalta, tuovat ruskan värit mukanaan mukavia musatuulia. Parin edellisestä julkaisusta on aikaa, Evakin sen myöntää.

Vuonna 2014 julkaistu toinen pitkäsoitto Cinnamon Hearts syntyi ison omakotitalon kätköissä Nurmijärvellä. Ensimmäisen albuminsa, vuonna 2012 julkaistun nimikkolevyn, pari työsti Etelä-Euroopasta käsin reissatessaan auringon alla Mersusta kyhätyllä asuntoautolla.

Nyt Helsingin Kallioon kotipesänsä tehneet matkailijat ovat kirjoittaneet uusia lauluja myös Tukholmassa. 

– Biisi kerrallaan julkaistaan, albumia ei näillä näkymin ole tulossa. Ehkä kappaleista tehdään EP.

Eva kuvailee tällaisen julkaisutavan olevan parille luonnollinen, sillä ensimmäiset kappaleet tuupattiin ulos aikoinaan tien päällä ollessa samalla kaavalla.

– Silloin julkaisimme kappaleen kerran viikossa. Eli tämä on tuttu juttu. Oikeastaan vähän kuin paluuta vanhaan.

Toistaiseksi pari on asettunut Suomeen. Eva kuitenkin paljastaa että duon tulevaisuudensuunnitelmat ovat myös ulkomaille suuntautuneita.

– Juuri nyt on kiva olla täällä, kun on hyvä meininki töiden puolesta.

Eva tapasi ranskalaismuusikko Emmanuel Laudicin opiskellessaan Bostonissa Berklee College of Music -musiikkiopistossa. Musiikkiyhteistyön lisäksi liekkiin roihahti rakkaus.

– Musiikin tekeminen yhdessä helpottaa päivä päivältä ja on alettu ymmärtää toisiamme paremmin. Manu tietää jo, mitä ajan takaa. Eikä pelätä näyttää kaikenlaisia tunteita tai erimielisyyksiä soinnuista ja sanoituksista.

Välillä siis myös taistellaan. Toinen haluaa nuotin ylös, toinen alas. Miten näissä tilanteissa sitten toimitaan?

– No minä tietysti päätän! No ei vaan. Sitten kysytään levy-yhtiön mielipidettä.

Jos levy-yhtiö valitsee Manun ehdotuksen, tapahtuuko jonkin sortin piikittelyä, vai miten tilanne käsitellään?

– Molemmilla on se fiilis, että halutaan tehdä mahdollisimman hyvä biisi. Kyllä sitä uskaltaa sitten luottaa toiseen ja osaa antaa myös omasta visiosta periksi, Eva naurahtaa.

Eva ja Manu ovat saaneet uutta näkökulmaa biisinikkarointiin yhteisistä kirjoitussessioista, joissa on ollut mukana muita muusikoita. 

– Ollaan kirjoiteltu kolmen tai neljän hengen porukassa, ei olla tehty sitä ennen. Se on tuonut tasapainoa.

Manu on kasvanut nuoruudessaan enemmän rockin parissa – Eva taas jazzin ja popin. Hän on kirjoittanut kappaleita muun muassa Pete Parkkoselle ja Emma Salokoskelle.

Eva kertoo parin nautiskelevan yhdessä varsinkin akustisesta musasta ja urbaanista rockista.

– Raumalla tullaan soittamaan vähän rockimpi setti, biisejä molemmilta levyiltä. Ja uusia biisejä myös! hän hehkuttaa.

– Ollaan tehty niin aina ennenkin, että vedetään uusia kappaleita keikoilla ennnen kuin ne julkaistaan. Halutaan tarjota yleisölle jotain spessua. Meillä on muutenkin aina ollut vahva suhde yleisön kanssa. Se on enemmänkin interaktiivista keskustelua.

Eva ja Manu esiintyvät Kulttuurikuppila Brummissa lauantaina 23.9. Länsi-Suomen tilaajille liput konserttiin maksavat 13 euroa (normaalisti 18 euroa). Länsi-Suomi ja Kaupunkisovellus Kamu ovat molemmat Marva Median tuotteita.