Instagram

Karaokekilpailussa kuultiin kosinta sekä mietittiin kaksisenttisten alkuperää – ja vessassa lensi hyttynen

 Kuulen hirveää kiroilua ja se kiinnittää huomioni. Menetän keskustelusta kaiken muun paitsi loppuhuipentuman.

– HERNEENPALKO! huutaa humaltunut mies.

Ja kaveri nauraa. Hitto, olisin halunnut kuulla myös alkuosan, sillä punchline oli niin intensiivisesti tulkittu.

Olen saapunut Uotilaan ja Stairs To Heaveniin. Baariin, jonne päästäkseen on kavuttava yhdet portaat. Se, onko rappusten päässä taivas, on varmasti jokaisen itse päätettävissä.

Nyt täällä ainakin lauletaan karaokekilpailun semifinaali ja finaali.

– Enkä minä ainakaan, mistään tiedä paskaakaan. Eilen, kun kotiin palasin, avain ei sovi lukkoihin, ikkunasta vaatteitani lentää, kilpailija kajauttaa ja pian jo taputetaan.

– Sitten numero 14. Laulurauha kilpailijoille, kiitos!

Baaritiskillä on käynnissä pohdinta.

– Mulla on koko lompakko täynnä kakssenttisiä. En edes tiedä, mistä oon nää saanu. Ja mitä hittoa mä teen näillä.

Nyt ollaan elämän suurten kysymysten äärellä.

Kisailija laulaa Suvi Teräsniskan kappaletta Täydellinen elämä.

Tunnelma on varsin kireä, mikä ihmetyttää. Olin jotenkin etukäteen nähnyt päässäni rentoja luritteluja ja lavameininkiä. Suuret show-elkeet jätetään pienemmälle ja keskitytään laulamaan, mikä toisaalta saattaa olla laulukisassa ihan hyväkin ratkaisu.

Silti minua ihmetyttävät nämä yleisön paikoitellen turhankin tuimat suut.

Kun baaritiskin puolella mölinädesibelit nousevat, ympärille luodaan hyvin vihaisia katseita.

No joo. Onhan se aika ärsyttävää, kun herkkien tulkintojen, kuten Linnuttoman puun ja Sun särkyä anna mä en -biisin, päälle tulee häiritsemään sellainen tyypillinen baarien taustahäly.

– Pidetään 15–30 min tauko. Nyt saa laulaa muut kuin kilpailijat.

Menen käymään pihalla ja hengittelen raitista ilmaa. Kuulen lintujen visertävän. Ja vaikka kello käy yli iltakymmentä, on vielä vähän valoa. Ihanaa, että kesä on täällä ihan kohta.

– Mää en tykkää, et on vedetty liian tiukalle. Pitäis olla hauskaa. Pienet ihmiset on jo jaoteltu valmiiksi lokeroihin. Täsä vaihees! keskustelevat miehet pihalla.

Kysymys on ilmeisesti urheilusta. Näin ainakin veikkaan, kun ohitan heidät kipittäessäni kohti baariin johtavia portaita.

Palaan takaisin sisälle.

Karaokessa on ehkä mainiointa se, että jokainen tulkitsee juuri oman suosikkinsa: ensin soi Evanescensen My immortal ja sen jälkeen Yölinnun tuttu hitti Sitä saa mitä tilaa.

Finaali alkaa. Tuomaristo vaihtaa paikkaa verhon takaa lavan viereen: he näkevät kilpailijat nyt ensimmäistä kertaa.

– Hyvää yötä ja huomenta, ei nousuja ei laskuja, finaalin ensimmäinen laulaja tilaa. Tämä siis tarkoittaa, että ihan alkuperäisen sävellajin mukaan mennään.

– Tuuks sää mun kaa naimisiin? herneenpalkovitsimies huikkaa naiselle, jota hän ei oletettavasti tunne ollenkaan.

Vastauksena on hyssyttely ja pään pudistus.

– Mua kyrpee, ku mul ei oo sataatuhatta euroa, sanoo toinen.

"Hiton tuuheat bileet."

Vessan katonrajassa lentelee hyttynen, vuoden ensimmäinen. Merkki kesästä.

– Se oli ihan sikahyvä, ku oli äsken! eräs nuori nainen toteaa.

Täytyy myös todeta, että Raumalla on melkoisia laulajia. Kahden kilpailijan kohdalla meni oikein kylmät väreet. Palaan paikalleni suuren pöydän päähän.

– Hiton tuuheat bileet, kuulen jonkun sanovan.

Päätän, että on tullut aika lähteä.

– Koska tää kisa päättyy? Meille sanottiin, kun tultiin vaikka kuinka kauan aikaa sitten, että tää kisa on päättymässä, mies pihalla heittää minulle enemmänkin ihmetellen kuin turhautuneena.

Kerron hänelle, että parhaillaan esiintyvän laulajan jälkeen on minun laskujeni mukaan enää yksi jäljellä. Olin aikeissa  jo suunnata kotia kohti, mutta olen helposti ylipuhuttavissa takaisin sisälle jännittämään kisan loppuun asti.

Ja kyllähän sitä voisi itsekin käydä laulamassa vielä biisin jos toisenkin, kun kisa on saatu päätökseen.

JUTTUSARJAN ENSIMMÄINEN OSA

"Faija sano, et Norjas maksaa kilo karkkeja 24 euroa!" – Lukon pelissä vaihdettiin kuulumisia, keskusteltiin autoista ja buuattiin tuomarille