Instagram

KOLUMNI: Jos sitä vain tahtoo olla vappuna kotona

Kippis itselleni! Kuva: Chris Montgomery

Hauska ei koskaan tule pakottamalla. Pikemminkin päinvastoin. Elämäni parhaimmat hetket ovat aina olleet varsin spontaaneja. (Lisää suunnitelmista ja suunnittelemattomuudesta pääset lukemaan TÄÄLTÄ.)

Siksi kansalliset juhlapäivät aiheuttavat selkäpiissäni pieniä kauhunväristyksiä.

Huokaisin helpotuksesta viime juhannuksena, kun sain paahtaa pitkin Otanlahtea työtehtävissä.

Uudenvuoden kohdalla hikikarpalot olivat puolestaan täyttä totta. Kartoitin kaverieni suunnitelmia varsin laajasti, mutta kukaan ei oikein ottanut ymmärtääkseen sinkkunaisen avunhuutoa.

Näin vappuna juhlapäiväahdistukseni on päätynyt seuraavaan vaiheeseen: päällä on lamaannus.

Tiedostin vapun tulemisen jo pitkän aikaa etukäteen, mutta jotenkin pyyhin sen pois mielestäni yhä uudelleen. Juttelin  vappusuunnitelmista niitä näitä muutamien kavereiden kanssa, mutta mikään ei inspiroinut itseäni sen enempää.

Jos haluan vappuna vain olla kotona, niin voinko tehdä niin? Purkaa pois muuton jälkeen nurkkiin jääneitä ryjälaatikoita. Onko se ihan ok?

Totta kai, vastaa yksi ystävä.

Miksi silti tuntuu niin vahvasti, että pitäisi tehdä jotain "ikimuistoista".  Useinhan sitä saa itsensä kiinni ajattelemasta, että mitä teinkään viime vappuna? Tai juhannuksena? Tai uutenavuotena?

Voi että, mitä paineita.

Soitin sitten vielä yhdelle ystävälle kysyäkseni, mitäs jos sittenkin tekisimme jotain spesiaalia näin vappuna. Tai siis – jotain.

Hän kertoi odottansa vappua oiekastaan varsin innoissaan: avomies on menossa tapaamaan kaveriaan, joten hänellä on aikaa keskittyä töiden tekemiseen kotona.

Niin. Että tekemäni pienen kvalitatiivisen kartoituksen mukaan juhlapäivänä todella saa tehdä, mitä ikinä itse haluaa. Vaikka sitten vaan olla yksin kotona, jos siltä tuntuu.

Mutta tässä kohtaa homma menee haastavaksi. Se perimmäinen tunne ei välttämättä aina olekaan oikeassa.

Monet kokevat yksinäisyyttä juhlapyhinä. Kuva: Martin Bjork

Loppuvuonna 2016 oli elämässäni käynnissä aikamoinen myllerrys suuntaan ja toiseen, joten ajattelin, että otan uutenavuotena aikaa ihan vain itselleni. Syöden lemppariruokaa ja katsellen elokuvia.

Teoriassa loistava suunnitelma, käytämmössä ei niinkään.

Alkuilta meni hienosti. Mutta, kun raketit alkoivat paukkua enenevässä määrin, alkoi myös mielen valtaava yksinäisyysprosentti kasvaa.

Kun kello oli viittätoista minuuttia vaille puolenyön, maksimaalinen yksinäisyyden tunne oli huipussaan (tai niin kuvittelin). Päätin lähteä etsimään ihmiskontaktia.

Virheellisesti maksimaalisen tason yksinäisyydeksi arvioimani olotila kuitenkin levisi hallitsemattomaksi rakettienampumiskukkulalla ja räjäytti myös ihmisparan sisälmykset: vuosi vaihtuu ja iloiset kasvot toivottelevat ympärillä toisilleen hyvää tulevaa vuotta. Ja itse seisoo sen keskellä tietämättä edes, mihin suuntaan katsoa.

"Voisiko vapun kova combo ollakin sima ja sukulainen, skumppa ja sinkkukaveri?"

Aika moni varmaan kokee syvää yksinäisyyttä myös tänä vappuna, niin nuori kuin vanha.

Joten voisiko vapun kova combo ollakin sima ja sukulainen, skumppa ja sinkkukaveri? Luulenpa, että pelkkä parin minuutin rimpautus mummon näppäinluuriin voi olla juuri se raikas tuulahdus, joka saa hymyn huulille loppupäiväksi – sekä hänelle että sinulle.

Tai että jos sinun piknik-poppoosi vieressä eväitään maistelee yksi yksinäinen, niin kysyhän häntä liittymään joukkoon?

Mutta voi olla niinkin, että se yksin olo on tarkoin harkittu valinta, jopa harvinainen herkku.

Psst! Jos olet sen ongelman edessä, että menojalkaa vipattaisi, mutta et oikein tiedä mihin suuntaan, niin muista käydä selaamassa viikon tapahtumat Kamun menolistasta. Ja uusia kavereita vapunkin menoihin voit Rauman seudulla käydä etsiskelemässä Facebookista sellaisesta ryhmästä kuin UKR = Uusia kavereita Rauma!