Instagram

KOLUMNI: Kyllä mä sitä tööttiäkin painan

"Aina kun toisen auton tekemiset alkavat sapettaa, yritän muistella niitä hetkiä, jolloin olen itse vaikka ollut vahingossa poikittain kadulla."

Minun auto. Minun kiire. Minun etuajo-oikeus (vaikka ei edes olisi). Väitän, että useimmilla autoilijoilla olisi ainakin pikkuriikkisen peiliin katsomista.

Harvassa taitavat olla ne kuljettajat, jotka voivat kirkkain silmin väittää, etteivät ole koskaan törttöilleet liikenteessä.

Minä ainakin sählään ratissa, mutta ei se tee minusta huonoa kuskia – oikeastaan ajattelen juuri päinvastoin ja perustelen sen kohta. Haluan kuitenkin alleviivata, etten todellakaan usko olevani mikään huippukuskikaan.

Pidän itseäni enemmänkin armollisena kuskina niin itseäni kuin muitakin kohtaan, kunhan vain liikenteessä muistetaan olla kohteliaita. Että soljuvuuden vuoksi niistä omista oikeuksista voi tarvittaessa myös joustaa.

Minä ainakin sählään ratissa, mutta ei se tee minusta huonoa kuskia.

Australiassa asuessani autoilin varsin paljon. Miljoonakaupungissa opin ottamaan paikkani nelikaistaisella tiellä, mutta opin myös olemaan nöyrä. Toisessa kulttuurissa ja käänteisessä liikenteessä ajelu on opettanut ajattelemaan myös sitä, ettet koskaan et voi tietää, ketä liikenteessä kulkee.

Onko edessäsi vasta kortin saanut, ensimmäistä kertaa uudessa kaupungissa ajeleva tai vaikka sairaslomalla oleva toipilas, joka on liikkeissään vielä arka?

Aina kun toisen auton tekemiset alkavat sapettaa, yritän muistella niitä hetkiä, jolloin olen itse vaikka ollut vahingossa poikittain kadulla, eli vain vähän väärässä paikassa väärään aikaan.

Ja kun näen tuon hetken mielessäni, on toisen autoilijan touhuilut jo ihan okei. Ja kuinka paljon se hänen hapuilunsa minun aikaani todellisuudessa vie?

Säheltämisen hyväksymiskynnykseni kasvaa tietysti suhteessa ajonopeuteen. Olen itse siitä onnekas, etten ole koskaan elämässäni joutunut auto-onnettomuuteen ja toivottavasti en joudukaan.

Toisinaan leikittelen ajatuksella, kuinka hienoa olisikaan saada autoihin sellainen anteeksi-nappula, jolla voisi väläytellä valoja toiselle kuskille, jos tietää vähän sohlanneensa. Eli vaikka kaartaneensa risteyksestä toisen eteen pikkuisen huonosti niin, että toinen joutuu laittamaan jarrut pohjaan. Sorry!

Etummaisen ajotavasta näin heti, että hän ei anteeksi-valoa vilkuuttelisi, vaikka sellainen ajopelin vakiovarusteisiin kuuluisikin.

Mutta kyllä mä sitä tööttiä painan, ponnekkaastikin, jos on pakko.

Ja sellainen tilanne tuli juuri viime viikolla maanantaina töihin ajellessani. Oli tulossa Luoteisväylää pitkin kohti ympyrää, jossa vapaalta oikealta kaarretaan Hakunintielle. Kamun käsitteli kyseistä risteystä myös liikennejutussaan.

Ympyrästä oli tulossa kanssani samaan aikaan kaksi autoa, joista etummaisen ajotavasta näin heti, että hän ei anteeksi-valoa vilkuttelisi, vaikka sellainen ajopelin vakiovarusteisiin kuuluisikin.

Minua alkoi suututtaa ja päätin, etten aio perääntyä omalta etuajo-oikeutetulta linjaltani noin vain. Olin kuitenkin valmistautunut painamaan jarrua sillä samalla sekunnilla, kun kuski edes viitsisi laittaa vilkun päälle kaistanvaihdon merkiksi.

Hän kuitenkin painoi kaasua kahta kauheammin ja teki pikasujahduksen eteeni, tyystin ilman vilkkua.

Ja minä löin kahdesti tööttiä päälle.

Ainoastaan se, mitä liikenteessä en todellakaan siedä, on röyhkeä ylimielisyys.