Instagram

Kun vahingossa laulat kaad liiveihis ryyp -laulun väärin + muut venetsialaisgiffit

Venetsialaisien aikaan illat ovat jo pimeitä, joten asiaankuuluvaa tunnelmaa luovat lukuisat lyhdyt ja kynttilät. Kuva: Esa Urhonen

Venetsialaisia vietetään aina elokuun viimeisenä viikonloppuna. Aluksi juhlan viettoon kelpasi mikä tahansa elokuinen pimenevä kesäilta. Näin juhlien luonne, eli valon ja tulen leikki veden pinnalla, saatiin parhaiten esille.

Raumalla meren äärellä kaiken kansan ihailtavaksi lauantaina ilotulituksen tarjoaa esimerkiksi Merijakamon terassi.

Kamu kokosi venetsialaisiin liittyvät perinteet pilke silmäkulmassa giffeiksi, ja toivottaa niiden myötä hauskaa venetsialaisviikonloppua!

---

Kun tajuat keskellä viikkoa, että venetsialaisia eli veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa vietetään tulevana viikonloppuna.

via GIPHY

Kun huomaat, että metsäpalovaroitus ei ole voimassa venetsialaisina.

via GIPHY

Kun odotat illan ilotulitusta alkavaksi.

via GIPHY

Kun odotus vihdoin palkitaan!

via GIPHY

Kun saat illan komeimman ilotulitepaukun ikuistettua Snapchattiin.

via GIPHY

Kun ensimmäinen vadillinen rapuja kannetaan pöytään.

via GIPHY

Kun olet porukan ainoa tyyppi, joka ei ole aikaisemmin osallistunut rapujuhlille.

via GIPHY

Kun vahingossa laulat kaad liiveihis ryyp -laulun sanat väärin.

via GIPHY

Kun päätätte yhdessä kavereiden kanssa, että ette anna tulevan syksyn masentaa.

via GIPHY