Instagram

Maailman paras kesäloma Rauman saaristossa – saaristoseikkailun aikana veisteltiin pajupillejä, saunottiin telttasaunassa ja nautittiin Aku Ankoista riippukeinun syleilyssä

Tähtelät kolusivat kesälomareissullaan yhdeksän saarta Raumanmerellä. Telttapaikka kasattiin muun massa Eirakariin, Iso Korkiakariin ja Kallikajaskariin.

Kun paattiranta sijaitsee kivenheiton päässä kotinurkilta, pääsee kotisatamaan palaamaan kätevästi tarpeen niin vaatiessa. Tällä periaatteella Tähtelän perhe vietti kesälomansa vuonna 2017.

– Oltiin reissussa aina kolme tai neljä päivää kerrallaan. Sitten käytiin kotona pesemässä pyykkiä, äiti Eveliina kertoo.

– Ja lataamassa puhelinta! kymmenvuotias Justus lisää.

Kylmäkalletkin muistettiin aina kotikäyntien aikana laittaa hetkeksi pakkaseen. Kuukauden aikana kotona vietettiin vain muutamia öitä.

Lapset nauttivat luontolomasta täysin rinnoin. Koko perhe oli innoissaan siitä, kuinka paljon kivoja paikkoja Raumanmereltä löytyikään.

– Jee veneilemään, maailman paras idea! Justus kertasi tuntemuksiaan hetkestä, jolloin vanhemmat kertoivat kesän suunnitelmista.

Perheen nuorimmainen pelkäsi ensin suuria laineita ja haki turvaa äidin jalkojen välistä. Pelko ei ollut ihan aiheeton: pari lippalakkia lensi pikkupaatin laitojen yli.

Vauhdin hurmaan saattaa kuitenkin hurahtaa ja niin kävi myös kolmevuotiaalle.

– Isot aallot! Ja kaikki oli kivointa, sanoo nyt nelivuotias Amanda.

Vaikka Rauman kaupunkialueella oli huonompi ilma, oli merellä kunnon kesäkeli, perhe kertoo.

Tähtelät kolusivat yhdeksän saarta. He ajoivat veneellään mukavannäköisen poukaman tuntumaan ja jos paikka houkutteli tarpeeksi, päätettiin siihen pystyttää leiri.

– Aika kului todella hyvin. Oli uimista ja muuta tekemistä. Jos oli kylmempi, kierrettiin saaria, leikittiin ja keinuttiin, Mirko kertoo.

Eveliina jatkaa, että juuri viileämmässä kesäsäässä kannattaa lähteä kiertämään saaria, sillä lapset jaksavat paremmin, kun ei tule liian kuuma.

– Se tosin yllätti, että merellä oli usein paljon lämpimämpää kuin mantereella. Jos Raumalla oli huono sää, meillä oli merellä kunnon kesäkeli, Mirko vielä lisää.

Vuorotyötä tekevä Eveliina toteaa, että mahtavinta saressa asumisessa oli se, ettei kelloon tarvinnut katsoa koko päivänä. Aamulla herättoon ja sitten syötiin, kun tuli nälkä. Lapset olivat onnellisempia ja illalla tuli hyvin uni, kun koko päivän ajan oli touhuttu ulkona.

"Jos Raumalla oli huono sää, meillä oli merellä kunnon kesäkeli."

Punkkitarkastukset, ensiapupakkaukset ja desinfiointilaput kuuluivat kesän sanavarastoon.

– Käärmeitä nähtiin kolme tai neljä kertaa! hihkaisee Justus innoissaan.

Kyypakkaukselle ei onneksi tullut tarvetta. Mutta desinfiointilaput todella tekivät saarimatkalla tehtävänsä, Eveliina vinkkaa. Lämmin kerrasto pitää muista pakata retkireppuun kesälläkin.

– Tärkeintä on, että lapsille on mukana lämpimät vaatteet. Jos jotain likastuu, niin se ei paljon saaressa haittaa!

Justus ja Amanda viettivät mielellään kesäpäiviä riippumatossa.

Perhe on aiemmin harrastanut retkeilyä ja vaeltamista lähimaaston retkipaikoissa. Hyviksi perhekohteiksi ovat osoittautuneet ainakin Raumalla Omenapuunmaa, jännittävät luolat Laitilan Hautvuorella ja Eurajoella sijaitseva Pinkjärvi.

Kesä 2017 oli ensimmäinen, kun Suomen luontoa tutkittiin veneestä käsin.

Sekä Mirko että Eveliina pitävät tärkeänä, että lapset oppivat arvostamaan luontoa ja osaavat toimia siellä.

–  Rakkaus luontoon on ollut parempaa kuin mitkään lahjat, joita olen pystynyt antamaan, Eveliina sanoo.

Molemmat vanhemmat kaipasivat lapsina retkielämää, mutta jäivät sitä vaille.

– Nykyinen kipinä on osittain lapsuudenkodista lähtöisin, mutta juurikin siksi, että omat vanhempamme eivät ole itse meidän kanssamme paljon retkeilleet, vaan olemme sellaisesta kumpikin haaveilleet, Mirko ja Eveliina toteavat kuin yhdestä suusta.

Telttasaunassa saatiin kovat löylyt.

Telttasauna oli koko perheelle yksi kesän kohokohdista. Retkisaunan rakentaminen oli ollut Mirkon haave siitä asti, kun hän kuuli sellaisesta nuorena poikana.

Kiuaskivet kasattiin rantakallioille. Kivikasan alle laitettiin puut palamaan ja lämmitettiin niitä pari tuntia. Kiukaan ympärille aseteltiin pressu pitkien keppien varaan.

– Isokorkiakarista löytyi kivikasan pohja valmiina! Olihan se hyvä sauna, kuumat löylyt tuli, Mirko hymyilee.

Eveliina kertoo, että epäili aluksi saunan jäävän varsin viileäksi. Hän meni löylyihin vaatteet päällä, mutta se osoittautui hyvin pian virhearvioksi.

– Se oli paras sauna, jossa olen ikinä ollut! Hyvin tuli hiki pintaan. Ja uskalsi uida kylmempänäkin päivänä, Justus täydentää.

Vihdan ja kiukaan he jättivät saareen odottamaan seuraavia saunojia.

"Äiti veisti pilliä koko päivän. Hän aloitti 17 pilliä."

Pajupillin pakertaminen oli puolestaan ollut Eveliinan unelma.

– Olen aina halunnut tehdä pajupillin! Se pitäisi veistää tuoreesta pajusta, mutta sitä ei ollut. Olin silti päättänyt, että loppupäivästä pilli soi.

Puutavaran laadun vuoksi tekemisessä todella oli haastetta. Mutta lopulta sinnikkyys palkittiin.

– Äiti veisti pilliä koko päivän. Hän aloitti 17 pilliä, Justus hymyilee.

Nykyteknologiaa ei unohdettu reissun aikana aivan täysin, vaan perhe teki loman aikana live-lähetyksiä Facebookissa.

Peppi-kissa seikkaili omia polkujaan hänkin – välillä myös hukkateille.

Alun perin kissan ei ollut tarkoitus tulla mukaan matkalle, mutta kun perhe keräsi kamppeitaan uutta lähtöä varten ensimmäisen kotikeikan jälkeen, hyppäsi Peppi mielenosoituksellisesti mukaan reissuremmiin.

Pepin suonissa virtaa villikissan veri, joten se tulee luontaisesti hyvin toimeen metsässä.

– Kerran etsittiin todella pitkään. Sieltä se vihdoin tuli metsästä haukotellen, oli mennyt sinne nukkumaan, Justus muistelee.

Aikamoisia ihmeitäkin matkan aikana kohdattiin.

– Kuollut norppa oli mädäntynyt! Justus kertoo tohkeissaan.

– Näkyi sorkanjälkiä ja sellaisia kakkakasoja, ettei ihan pieni eläin olisi niitä tehnyt, Mirkokin nauraa.

Amanda oli haltioissaan, kun yhdestä saaresta löytyivät haaksirikkoutuneet uimaportaat.

Myös lasinsiruja ja roskaa tuli vastaan valitettavan paljon. Perhe kertoo yllättyneensä siitä, että monet hienot paikat olivat kasvaneet umpeen.

– Toisaalta on kiva, kun ei ole niin paljon hälinää ja ihmisiä. Ja saa syödä kaikkia hyviä grilliruokia, Justus kiteyttää maailman parhaan reissun.