Instagram

Marko on Rauman kovin Pokemon GO -pelaaja - dexistä puuttuu vain Unown

Marko Kalisen peliseurueeseen kuuluvat yleensä kihlattu ja kaveripariskunta. Kuvat: Maija Männistö

Raumalaisen Marko Kalisen Pokemon GO -kokoelma on ankaran pelaamisen ja tuhansien liikuttujen kilometrien jälkeen yhtä monnia vaille täydellinen. Dexistä puuttuu vain äärimmäisen harvinainen Unown.

- Raumalla sen nappaaminen on aika mahdotonta, mutta tottakai kokoelman saaminen täydelliseksi on tavoitteenani. Pyrin myös saamaan kaikki pelin mitalit kultaisiksi ja kesän aika leveliksi 40, Kalinen listaa.

Tällä hetkellä hänen levelinsä eli tasonsa on 38. Sen vuoksi tässä jutussakin Kalista tituleerataan Rauman kovimmaksi Pokemon GO -pelaajaksi.

- Raumalaisilla saleilla ei ole tullut vastaan toista pelaajaa, jolla on yhtä iso leveli, Kalinen sanoo.

"Vaikka pelin oikuista pystyy pääsemään aina jossain määrin kartalle, osaa se silti aina yllättää."

Seuraavasta tasosta Kaliselta puuttuu vielä noin 1,5 miljoona XP:tä, ja tavoiteltuun 40:een tarvitaan jo 4,5 miljoonaa XP:tä.

Peliä pelaamattomalle lukujen äärimmäisen vaikeaa saavutettavuutta on hieman hankala selittää, mutta yritetään.

Yhden pokemonin nappaamisesta saa XP:tä keskimäärin heitosta riippuen 150. Näin laskettuna level 40 saavuttaminen vaatisi yhteensä 30 000 pokemonin nappaamista (!).

Expaa saa pelissä toki myös munien kuorimisesta, pokemonien kehittämisestä, salien valtaamisesta ja niin edelleen.

Delivohunter ja level 38. Tiedossa ei ole, että Raumalla olisi muita pelaajia yhtä korkealla tasolla.

Mitä oikein on vaadittu, että Kalinen on nyt pelissä tasolla 38?

- Paljon.

- Pelaamista käytännössä joka päivä. Olen myös lukenut netistä vinkkejä tehokkaaseen pelaamiseen ja olen välillä herännyt keskellä yötäkin Whatsapp-viestiin ja lähtenyt harvinaisemman pokemon-havainnon perässä jahtiin, Kalinen kertoo.

Käytössä on ollut myös karttoja, joista on saanut vinkkiä siitä, missä päin joku haluttu pokemon majailee.

"Pelaamista käytännössä joka päivä."

- Töissä tulee myös isolla työmaalla käveltyä paljon, joten peli on saanut kerätä taskussa kilometrejä ihan huolella, Kalinen kertoo.

Euroja Kalisen pelaamiseen mennyt muutama satanen. Niillä on hankittu muun muassa munahautomoita ja lureja.

- Kihlattuni pelaa Pokemon GO:ta myös. Jossain kohtaa häntä alkoi harmittaa, kun etenin itse pelissä niin kovalla vauhdilla. Sovimme sitten, että ostin hänelle vuosipäivälahjaksi arvoa play-kauppaan, jotta hänkin sai hankittua tavaroita peliin, Kalinen kertoo.

Puoliso on tällä hetkellä levelillä 36 - piirun verran Markoa perässä.

Erityistä suosikkipokemonia Marko Kalisella ei ole. Lemppareita ovat yksiselitteisesti vain kaikki isoimmat monnit.

Kalinen kuvailee olevansa aloittamiensa pelin kanssa tosi tarkka - hevillä niitä ei kesken jätetä. Pelikehittäjä Niantic on onnistunut myös kohtalaisen mukavasti pitämään hänen mielenkiintoaan yllä pienillä ja välillä isommillakin uudistuksilla.

- Generaatio kakkosen pokemonit ovat olleet tähän mennessä pelin suurin muutos. Itse olen jo alkanut valmistautua myös gen neloseen. Kyllä sekin sieltä jossain kohtaa tulee.

Mikä Kalisen mielestä on juuri se kaikkein koukuttavin juttu Pokemon GO:ssa?

- Vaikka pelin oikuista pystyy pääsemään jossain määrin kartalle, osaa se silti aina yllättää. Vaikka tänään raatihuoneen edustalla olisi vain Rattataa, voi sinne huomenna ilmestyä Snorlax, Kalinen kuvailee.