Instagram
Rauma

Mopoauto ja luontoretket ovat pitkän suhteen salaisuus

Siina Suhonen ja Petteri Salonen saavat loppukesällä perheenlisäystä. Kuvat: Henrika Bäcklund

– Mietittiin, että ollaan tosi tylsiä haastateltavia, kun meillä on ollut tämä oleminen niin tasaista. Suurin kriisi on ollut se, kumpi vie koiran ulos, Petteri Salonen ja Siina Suhonen heittävät hymyillen rivarikaksionsa kesäisellä takapihalla Rauman Lapissa.

Kymmenen vuotta sitten Petteri hurmasi Siinan huumorintajullaan – ja mopoautolla.

– Oli niin hienoa käydä ajelemassa. Välillä piti toista nähdä keskellä yötäkin, kun oli niin ikävä. Pete oli aina kauhean hauska. Nykyään ne samat jutut vähän jo ärsyttääkin, Siina naurahtaa.

Siinassa Petteriä miellytti erityisesti samantyylinen huumorintaju ja ajatusmaailma.

– Ja ihan miellyttävän näköinenkin hän tietysti oli!

Niin silloin oli mese! Juteltiin siellä kauheasti ja web-kameran kautta.

Uotilan yläasteella samalla luokalla kolme vuotta opiskellut pari löysi toisensa ysiluokalla. Petteri oli kuulemma alkuun se aktiivisempi. Rohkaisua seurustelun aloittamiseen saatiin kavereilta.

– Niin silloin oli mese! Juteltiin siellä kauheasti ja web-kameran kautta. Ysin loppupuolella alettiin vähän huomaamatta olla yhdessä. Olemme molemmat kuitenkin sellaisia aika ujoja.

Yläasteella Pete oli vielä päätä lyhyempi.

– Oli unelmien täyttymys, että pääsin pituudessa ohi!

Petteri ja Siina kasvoivat yhdessä teineistä aikuisiksi. Kuva: kotiarkisto

Nykyään tuntuu olevan aika harvinaista, että teinivuosina aloitettu suhde kantaa, eikö?

– Täytyy olla itse joustava ja ottaa toinen huomioon. Kyllä aina joku kompromissi löytyy, Siina kiteyttää.

– Numeroina kymmenen vuotta on todella pitkä aika, mutta toisen kautta se on mennyt todella äkkiä. Nyt on huomannut, että porukka alkaa löytää toisiaan ja aletaan olla samassa tilanteessa. Se on ihan kiva, että voi välillä tehdä jotain pariskuntinakin, Petteri miettii.

Petteri pelaa salibandya SalBassa ja arvostaa sitä, että kumppani ymmärtää omien harrastusten tärkeyden.

– Pelaaminen vie aika paljon aikaa. Toki Siina varmaan tykkäisi, että olen enmmän kotona, mutta ei hän ole koskaan ruvennut omimaan liikaa, mies virnistää.

 Petteri ja Siina kävivät ensitreffeillään katsomassa Pirates of the Caribbean -elokuvan.

Siina ja Petteri saavat esikoisen myöhemmin kesällä. Siina on toivonut vauvaa jo useamman vuoden ja nyt aika tuntui oikealta.

– Minä sulattelin tietoa vähän kauemmin. Ensimmäisen kuuakuden epäilin, että mahtaako se edes pitää paikkaansa, mutta kyllä vauva sitten rupesi näkymään. Olo on suht koht luottavainen, kyllä me sekin hienosti klaarataan, tuleva isä hymyilee.

Pari kertoo puhuvansa kaikista asioista avoimesti. Keskustelut käydään monesti huumorin kautta.

– Mitä olemme lapsen kasvattamisesta etukäteen puhuneet, niin menee ajatusmaailma aika yksiin, Petteri toteaa.

– Katsotaan nyt, miten se sitten oikeasti menee, Siina heittää takaisin.

Pariskunta nyökyttelee varovasti vauvauutisen syventäneen suhdetta entisestään. Yhteistä aikaa on yritetty järjestää enemmän.

– Aika paljon metsässä liikutaan ja tehdään retkiä. Siellä saa olla rauhassa. Ja asiat keskustellaan aina juuri lenkillä, saunassa tai autossa!