Instagram

Peräti 5 ensi-iltaleffaa Raumalla: Utøyan terrori-isku, Halloween-kauhua ja Lady Gagan ensimmäinen elokuvapäärooli

Uusia elokuvia tulee Rauman Iso-Hannuun tällä viikolla poikkeuksellisen runsaasti. Kuva: Krists Luhaers

Elokuvien ystäviä suorastaan hemmotellaan Raumalla, sillä kuluva viikko tarjoilee valkokankaalle kaikkiaan viisi ensi-iltaelokuvaa.

Joukossa on niin draamaa kuin kauhuakin. Yksi viikon puhuttelevimpia ensi-iltoja on Norjan Utøyan saarelle joukkoammuskelun keskelle sijoittuva elokuvadramatisointi. Elokuva seuraa nuorta Kajaa hänen yrittäessään selvitä hengissä saarelle suunnatusta terrorihyökkäyksestä.

Suuria tunteita tarjoilevat myös viikon muut ulkomaiset ensi-iltaelokuvat: Ensimmäisenä kuussa, A star is born ja Halloween.

Viikon ensi-illan suomifilmien puolelta tarjoilee Valmentaja, joka luo katsauksen liikemies Jari Sarasvuon uran rakentumiseen. Valmentajan ensi-ilta koitti jo keskiviikkona, muut uutuudet saapuvat valkokankaalle perjantaina.

Mikä leffa on sinun viikon valintasi? Katso alta kaikkien elokuvien trailerit!

U-july 22

Yli 500 nuorta oli 22.7.2011 kokoontunut poliittiselle kesäleirille Oslon ulkopuolella olevalle Utøyan saarelle. He joutuvat aseistetun, äärioikeistolaisen ajattelijan hyökkäyksen kohteeksi. Aiemmin hyökkääjä pommitti hallituksen rakennusta Oslosta, minkä jälkeen hän siirtyi Utøyan saarelle.

Tässä ensimmäisessä fiktiivisessä Utøyan tapahtumia käsittelevässä elokuvassa tutustutaan Kajaan (18) ja hänen ystäviinsä. Elokuvassa nuoret järkyttyvät Oslon pommituksista ja vakuuttavat perheilleen olevansa kaukana tapahtumien polttopisteestä. Yhtäkkiä saarella kuullaan laukauksia ja turvallinen ilmapiiri on poissa. Elokuva seuraa Kajaa hänen yrittäessään selvitä hengissä, hetki hetkeltä.

Ensimmäisenä kuussa

Ensimmäisenä kuussa on vavahduttava tarina ensimmäisestä miehitetystä matkasta kuun pinnalle. Sen keskiössä ovat astronautti Neil Armstrong (Ryan Gosling) ja Apollo 11 -lentoa edeltäneet tapahtumat 1960-luvulla.

Armstrongin näkökulmasta kerrottu, intiimi ja syvällinen kuvaus perustuu hänen elämäkertaansa. Kuvatessaan yhtä ihmiskunnan suurimmista saavutuksista elokuva käsittelee myös uhrauksia, joita Armstrong, hänen perheensä ja kollegansa joutuivat tekemään sitä tavoitellessaan. Ensimmäisenä kuussa -elokuvan takana ovat kuudella Oscar-palkinnolla palkitun, huippusuositun La La Landin tekijät, Oscar-palkittu ohjaaja Damien Chazelle ja tähti Ryan Gosling. Sen on käsikirjoittanut Oscar-voittaja Josh Singer (Spotlight) James R. Hansenin kirjan pohjalta.

A star is born

Nelinkertainen Oscar-ehdokas Bradley Cooper (American Sniper, American Hustle ja Unelmien pelikirja) sekä palkittu, Oscar-ehdokkaanakin ollut, musiikin supertähti Lada Gaga tähdittävät elokuvaa A star is born. Elokuva on Cooperin esikoisohjaus ja Gaga nähdään siinä ensimmäisessä elokuvapääroolissaan.

Traagisen rakkaustarinan uudelleenfilmatisoinnissa Cooper esittää kokenutta muusikkoa Jackson Mainea, joka löytää ja rakastuu uransa alkumetreillä kamppailevaan artistiin Allyyn (Gaga). Ally on juuri luopumaisillaan unelmastaan tulla menestyneeksi laulajaksi, kunnes Jack taivuttelee hänet parrasvaloihin. Samaan aikaan kun Allyn ura lähtee nousukiitoon, heidän suhteensa alkaa rakoilla Jackin taistellessa omien sisäisten demoniensa kanssa.

Halloween

Jamie Lee Curtis palaa ikoniseen rooliinsa Laurie Strodeksi kohdatakseen Michael Myersin viimeistä kertaa. Naamiomies on vainonnut häntä aina siitä lähtien kun hän pakeni tämän kynsistä Halloween-yönä neljä vuosikymmentä sitten.

Kauhun mestari John Carpenter toimii vastaavana tuottajana ja luovana neuvonantajana elokuvassa, ja yhdistää voimansa tämän hetken johtavan kauhuelokuvien tuottajan Jason Blumin kanssa (mm. Get Out, Split, Puhdistuksen yö, Paranormal Activity). David Gordon Green ja Danny McBride ovat käsikirjoittaneet elokuvan Carpenterin klassikkoelokuvan innoittamana, ja Green myös ohjaa elokuvan.

Valmentaja

Menestyksen nälkää, riskejä, uskonsotureita ja miljardin euron liikeidea.

Ohjaaja Tuukka Temosen toinen pitkä draamaelokuva avaa katsojalle maailman missä raha tuo valtaa, naiset ovat kauniita ja ystävyys ostettavissa. Elokuva kertoo myös tarinan pienestä isän jättämästä pojasta, joka juoksee elämäänsä läpi etsien menestystä, huomiota ja omaa miehuuttaan. Elokuvan tarina kulkee läpi viisi vuosikymmentä ja mm. herättää eloon legendaarisen tv-show'n Hyvät, pahat ja rumat.

Päähenkilö on suomalainen yrittäjä joka innostuu, tekee ja saa osumia, niin omassa yrityksessään kuin julkisuudessakin. Hän kasvattaa pankkitilin saldoa yritysvalmentajana – hieman kyseenalaisillakin metodeillaan. Aina menestys ei tuo mukana onnellisuutta, eikä välttämättä raha riitä täyttämään elämän tyhjiöitä.