Instagram

Pimeys, Joose Keskitalo ja Tuomari Nurmio Pori Jazzeille - pääkonserttien ohjelmisto valmis

Pimeyden tuoreita suomirock-suondeja kuullaan heinäkuussa Pori Jazzeilla. Kuva: Tero Ahonen

Viimeisetkin artistit on nyt kiinnitetty heinäkuisille Pori Jazzeille. Samalla kertaa julkaistiin myös jo esiintyjien alustava lavakohtainen aikataulutus.

Uusimmassa esiintyjäjulkaisussa korostuu erityisesti suomalainen musiikki, jonka merkkihahmoja sekä tuoreita kykyjä nostetaan esille Kirjurinluodon konserteissa.

Uusimpia Poriin saatuja nimiä ovat muun muassa Tuomari Nurmio, Heikki Sarmanto, Pimeys ja Joose Keskitalo.

Tavanomaisesta poikkeavalla ohjelmistolla Jazzeilla tulee esiintymään muun muassa Tuomari Nurmio, jonka Kirjurinluodon konsertissa kuullaan läpileikkaus viidelle vuosikymmenelle ulottuneesta urasta. Luvassa on valittuja paloja uunituoreelta Dumarillumarei-albumilta, mutta konsertin aikana kuullaan myös ikivihreitä, kuten "Valo yössä", "Lasten mehuhetki", ”Tonnin stiflat” ja "Punainen planeetta".

Suomalaisen jazzin suurimpiin legendoihin kuuluva Heikki Sarmanto nousi esiintymislavalle jo kaikkien aikojen ensimmäisellä Pori Jazz -festivaalilla vuonna 1966. Tänä kesänä pianisti nähdään Kirjurinluodossa keikalla, joka on koostettu varta vasten jazzeille saapuvaa kuulijakuntaa silmällä pitäen.

Legendojen rinnalle on uusina niminä lisätty myös vasta isomman yleisön tietoisuuteen nousemassa olevia artisteja, kuten suomirockin tuore toivo Pimeys, omaleimainen laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo sekä ajankohtaiset yhtyeet Virta, Jaska Lukkarinen Trio, Trio Toffa ja OK:KO.

Pori Jazzien pääkonsertit Kirjurinluodossa 13.-15.7.