Instagram

Pub Hovinarrin ovet taas auki: "Tosi siistejä juttuja luvassa"

Katariina Kaarela, Valtteri Pulkkinen ja Timo Tolmunen olivat heti vuoden ensimmäisenä Narri-iltana treffaamassa kavereita. Tolmunen piipahti tiskin toiselle puolelle vain kuvaa varten, sillä hänelle osui vuoden ensimmäinen Narrin työvuoro. Kuvat: Maija Männistö

Opiskelijoiden joululoma alkaa olla ohi ja se tietää myös Pub Hovinarrin ovien aukeamista.

- On hyvä fiilis, kun Narri taas aukeaa. Meillä oli todella hyvä syksy: Narrissa kävi uusia asiakkaita ja tosi siistejä juttuja on luvassa myös tälle vuodelle, Pedagoksen jäsen ja luokanopettajaopiskelija Katariina Kaarela kertoo.

Narrin lavalle on perinteisesti toivotettu tervetulleiksi esiintyjiä laidasta laitaan, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Ensimmäinen kiinnitys on helmikuinen punk-rockilta, jolloin lavalle kapuavat Yellow Plague, Kodinrikkojat & KabukiDrop.

- Meillä monet nousevat kyvyt pääsevät esille. Kun esiintymistaitoisia ja -intoisia bändejä kaupungista löytyy, kannattaa meiltä kysäistä mahdollisuutta päästä lavalle!

- Pidämme Narrin pyörittämistä todella tärkeänä tehtävänä, sillä Raumalta ei löydy vastaavaa olohuonetta muualta. Narriin voi tulla etsimään ja löytämään niin uutta musiikkia kuin myös uusia ystäviä, Kaarela kuvailee.

Tarkoituksena on lanseerata tänä vuonna myös bingoillat, ja perinteinen pubivisa rullaa pubissa aina tiistaisin.

- Siitä ei voi luopua!

Narrin taustavoimissa on noin parinkymmenen hengen OKL-porukka, joka varmistaa muiden iltojen onnistumisen.

- Ennen joulua rekrysimme nyt ensimmäistä kertaa apuvoimia viikonloppuvuorojen tekemiseen. Narri vie välillä todella paljon aikaa, ja kun siihen päälle tulee vielä koulu ja muut työt, oli apukäsille tarvetta, Kaarela sanoo.

Narrin lisäksi neljä pedagoslaista osallistuu aina Lukon kotipeleihin.

- Siellä pääsemme käyttämään Narrissa karttunutta asiakaspalvelutaitoa ja osaamme toki myös laskea olutta hanasta. Soppari Lukon kanssa on meille korvaamattoman tärkeä.

Kun vuosi on puristettu yhdessä niin tiskin takana kuin myös tapahtumasuunnittelun parissa, on Pedagoksen porukka perinteisesti lähtenyt yhdessä reissuun.

- Pyrimme lähtemään aina jonnekin vähän kauemmas. Viime vuonna kävimme Thaimaassa muun muassa Bankogissa ja Kwai-joella. Aiemmat reissut ovat suuntautuneet muun muassa Brasiliaan, Vietnamiin ja Kroatiaan.

- Vaikka aluksi osa Narrin työntekijöistä onkin toisilleen vieraita, tulee monista nopeasti niin hyviä ystäviä, että heitä tapaa vapaallakin. Ja yhteinen ulkomaanreissu ryhmäyttää porukkaa vielä entisestään, Kaarela jatkaa.

Hänen muistaakseen koskaan ei Narrin ovia olisi tarvinnut laittaa kiinni sen takia, että henkilökuntaa ei olisi löytynyt.

- Kyllä joku sitten aina uhrautuu vuoroon - kaikki tekevät tätä niin suurella sydämellä.