Instagram
Rauma

Puunhalaamista Pokémoneja metsästäessä – puiden haliviikko alkoi tänään

Tänään alkanutta puunhalausviikkoa vietetään toista kertaa. Sen tavoitteena on muistutella viheralueiden merkityksestä ja kasvattaa arvostusta lähiviheralueita kohtaan.

Puita voi halata niin kaupungissa kuin metsässä, joko yksin tai vaikka isommalla kaveripoppoolla.

Samaan syssyyn voi käydä kasvattamassa vielä tämän vuoden mustikkapottia tai koluta läpi parhaat sieniapajat. Mikäs olisikaan sen parempi yhdistelmä kuin puuhali ja Pokémon. Jaa halikuvat somessa tunnisteella #puunhalausviikko.

Viikko on löytänyt paikkansa elokuulta, sillä lauantaina juhlistetaan Suomen luonnon päivää.

Puunhalausviikon järjestävät Viherympäristöliitto, Suomen 4H-liitto, Maa- ja kotitalousnaiset ja Luonnonvarakeskus. Puunhalausviikko on osa Suomen luonnon päivien ohjelmaa.

Tiesitkö muuten, että Suomen vanhimman puun arvellaan olevan Lapissa kasvava 800-vuotias mänty.

Mihin sitten lähteä halimaan niin nuoria kuin vanhoja puita? Kurkista TÄÄLTÄ raumalaisen matkabloggaaja Saana Jaakkolan listaus parhaista luontoretkikohteista Raumalla.