Instagram

KOLUMNI: Rakkaat retroartistit! Tulkaa takaisin, mutta älkää pliis jääkö liian pitkäksi aikaa

RMJ:ssä esiintyvät Pikku G:n ja Nylon Beatin lisäksi muun muassa Raptori, Movetron, Darude ja Basshunter. Spice Girlsin paluukiertueesta on huhuttu. Kuva: Henrika Bäcklund

En edes osaa kuvailla, minkälaiset fiiliksenpurskeet kulkivat päästä varpaisiin, kun törmäsin noin vuosi sitten uutiseen siitä, että yksi lapsuuteni kovimmin luukutetuista yhtyeistä, tanskalainen Aqua, on tulossa esiintymään We Love The 90's festivaaleille kesällä 2017.

Into lopahti oikeastaan yhtä nopeasti kuin tulikin, enkä loppujen lopuksi lähtenyt yhtyettä Helsinkiin katsomaan.

Samanlainen hämmennyksen sekainen ilo ja sittemmin epäusko tapahtui yhden tulevan kesän julkistuksen kanssa: legendaarisesta koreografiasta tuttu Las Ketchup tuo Ketchup-kappaleensa tansseineen päivineen vahvistamaan Uudenkaupungin Karjurockin ysäritarjontaa. Aiemmin on kiinnitetty muun muassa Waldo's People.

Mitä. On tätä vielä silloin tällöin baarissa tanssittu, mutta että oikeasti festareilla? Vuonna 2018!

Nyt on pakko saada retromusiikin asiantuntija linjoille. Soitan Oku Luukkaiselle, joka tunnetaan muun muassa Novalla pyörivän Retroperjantain luotsina. DJ-keikoillaan Luukkainen luukuttaa ysäriä.

Musiikkimies toteaa retromusiikin supersusioon olevan monta syytä.

– Maailma on epävakaisempi. Musiikki on paluu hetkeen, jolloin ei ollut sellaista. Waldoissa tai Scooterissa ei ole mitään poliittista latausta. Musiikki antaa niitä hyviä fiboja.

Ja bilemusiikkinakin ysäri on edelleen aika relevanttia, Luukkainen vielä lisää.

Retrofiilistelijöitä on Rauman seudullakin. Euran Sieravuoressa viime kesänä järjestetyn Okun oman keikan liput liikkuivat niin liukkaasti, että se todella yllätti järjestäjän.

Eikä tämä retrointoilu jää pelkästään festivaalikattauksiin. Toukokuussa järjestettävän Flikkatte Vitosen teemana on 90-luku ja siellä tuottaja Jääskeläinen on tahdittamassa juoksijoiden menoa osallistujien omilla ysäritoiveilla.

Mutta rakkaat artistit, jos ja kun tulette takaisin, niin älkää jääkö liian pitkäksi aikaa. Pyydän.

Luukkainen puhuu ajankohtaisuudesta. Vanhoista kappaleista, ja yhtyeestä ylipäätään, on tullut niin esiintyjälle itselleen kuin yleisölle jälleen uutta ja mielenkiintoista.

– On nostalgia-arvoa ja uutta mielenkiintoa, kun aikaa on virrannut tarpeeksi.

Niin. Aika yksinkertaista, toisaalta.

Nyt rivinsä ovat koonneet uudelleen monet 2000-luvun artistit: aika on siis kypsä. Vuodet ovat vierineet ja nostalgianhakuisina on uusi ikäryhmä.

Se poppoo, jonka ykköshitti oli ala-asteella Blockfesteillä paluun tekevän Kapasiteettiyksikön Pakko saada sut tai samaisella festarilla esiintyvän Fintelligensin Kellareiden kasvatit.

YleX:llä alkoi vuodenvaihteen jälkeen uusi Throwback-niminen musaohjelma, jossa soitetaan nostalgisia kappalita menneiltä vuosilta.

– YleX Throwback matkaa menneisyyteen – aina 2000-luvun alkuun saakka, kuului radiomainos.

Meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun. Ei auta muu kuin  nostaa kädet ilmaan ja mennä täysillä sitä ajatusta päin, että vuosituhannen vaihteesta on kohta 20 vuotta.

Mikä sitten on artistin oma motivaatio lähteä tekemään paluuta? Varmaan ainakin raha. Mutta uskon, että niitä sisäisiä motiivejakin löytyy iso kasa.

– Olin viime kesänä katsomassa Ultra Bran paluukeikkaa. Itse vuodatin kyyneleitä keikalla ja mietin, että olisi hienoa, jos pystyisimme tarjoamaan bändinä saman Tiktak-faneillemme. Paluukeikkojen tekeminen ei ole minulta pois, vaan lisää ihania juttuja musiikin parissa. Ultra Bran paluukeikka avasi lukkoja, niin ikään paluun tekevän Tiktakin nokkahahmo Petra pohti viihdelehti Seiskan jutussa.

Luukkainen toteaa, että analyysia voi tehdä artistikohtaisesti.

– Haetaanko vanhasta nostetta uralle vai onko jotain muuta taustalla?

Aika muuttuu ja muuttaa, niin kuin sen tehtävänä onkin.

Yksi hyvä pointti, jonka Luukkainen nostaa esille, on se, että artistitkaan eivät välttämättä suhtaudu enää tuotantoonsa tai itseensä samoin kuin silloin, kun päätös lopettamisesta on tehty.

Mieleeni pulpahti heti Terhi Kokkosen kirjoittama päivitys, jonka lukaisin muutamia viikkoja sitten Scandinavian Music Groupin Facebook-seinältä. SMG julkaisi siinä musiikkivideon, jonka tekemisestä on aikaa vuosikymmen.

– Kymmenen vuotta sitten kuvattiin video lauluun Lopulta olemme kuitenkin yksin. Sitä ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Kun näin videon ensimmäisen kerran, olin vaivaantunut, se tuntui epämiellyttävällä tavalla paljastavalta, Terhi kirjoittaa.

Video löytyi julkaisemattomana arkistosta, kun Scandinavian Music Groupista kaivettiin materiaalia Vain elämää -sarjaa varten.

– Ne samat asiat, jotka olivat saaneet meidät joskus hyllytämään videon, olivat muuttuneet kymmenessä vuodessa sattumanvaraisista laulun kannalta jopa merkitäviksi. Nähdessäni nuoremman itseni yrittämässä kertoa jotain niin, että pitäisin kuitenkin kaiken sisälläni, en tuntenut vaivaantuneisuutta, vaan ymmärrystä.

Mielenkiintoista. Ja kertoo aika paljon meistä ihmisistä sekä ihmisyydestä. Ja siitä, miten aika muuttuu ja muuttaa, niin kuin sen tehtävänä onkin.

Kaikki hyvä ei jatku loputtomiin. Eikä sen pidäkään, sillä silloin siihen hyvään ehtii turtua. Musiikillinen retroherkkukin taitaa loppujen lopuksi toimia vain siksi, että se todella on jotain yllätyksellistä ja ekstraa.

Olen jo ihan täpinöissäni RMJ:stä ja aion todellakin olla nylon, ihan siellä eturivissä! Myös Pikku G:n biisien sanat tulevat edelleen kuin apteekin hyllyltä, joten käyn testaamassa osaamistani myös live-tilanteessa.

Toivon todella, että Nylon Beat ei tee sitä virhettä, että yrittäisi tunkea settiinsä uutta tuotantoa.

Vaikka itse olen ottanut retromusauutiset vastaan riemulla, aurinkoisia fiiliksiä varjostaa se pieni harmaa pilvi, joka luo uhkaa siitä, ettei tätä hommaa osata pelata oikein. Pikku G on jo nyt julkaissut uuden biisin. Toivon todella, että Nylon Beat ei tee sitä virhettä, että yrittäisi tunkea juhannussettiinsä uutta tuotantoa.

Kaikkien vanhojen suosikkienkin mahduttaminen yhteen livevetoon, kun saattaa olla jo melkoinen homma.