Instagram

Rauma Rockissa esiintyvä Mira Luoti: "Kun elämässä tapahtuu tarpeeksi isoja asioita, itsekontrolli lähtee"

Mira Luoti kertoo saaneensa Vain elämää -ohjelmasta enemmän kuin osasi toivoa. Kuva: Nana Simelius

Yksi Rauman suurtapahtumista, Kivikylän Areenalla järjestettävä Rauma Rock, juhlitaan tänään lauantaina kello 18 alkaen.

Yhdettätoista kertaa järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät Eini, Juha Tapio, Telaketju, HesaÄijä, Teflon Brothers ja parhaillaan televisiossa pyörivän Vain elämää -kauden artisti Mira Luoti, joka tunnetaan parhaiten PMMP-yhtyeen toisena solistina.

Luoti tekee musiikkia ja keikkailee tällä hetkellä omalla nimellään nelihenkisen yhtyeensä kanssa.

– Aivan ihanaa tulla Raumalle! Kaupunki on minulle melko tuttu, onhan se Turkua lähellä. On pitsien yö! Ja Vanhaa Raumaa on tullut ihailtua ja kaikenlaisia festareita vietettyä, Luoti nauraa.

– Vanhemmatkin tulevat nyt keikan takia Raumalle seikkailemaan. Se on aina hauskaa, jos keikka innostaa heitä lähtemään jonnekin.

Vain elämää -sarjaan tehtyjä kappaleversioita on niitäkin jo päästy soittamaan alkaneilla kesäkeikoilla. Osa niistä kuullaan toki myös Rauman keikalla.

– Se on iso työ, kun on käynyt toisten koko repertuaarit läpi. Ja versioiden tekemiseen on käytetty ihan tosi paljon tunteja. Jokaiseen kappaleeseen muodostuu tunnereaktio.

Luoti toteaa Vain elämää -rupeaman olleen ennen kaikkea voimaannuttava kokemus.

– Oli hemmetin hauskaa. Koko ajan nauroin ruokaa suussa. Yleensä olen se, joka aina on äänessä, mutta kerrankin olin se, joka vain kikatti, Luoti aloittaa.

– Sain kokemuksesta niin paljon. Vaikka festareilla törmäillään artistien kanssa, niin ei ole koskaan aikaa tällä tavoin avoimesti uppoutua keskusteluun.

Miran päivästä on saatu nautiskella televisiossa kuluvan viikon torstaina ja perjantaina. Hän on kertonut ohjelmassa paljon arkaluontoisiakin asioita esimerkiksi lapsensa sydänviasta.

– Jos olenkin aikaisemmin suojellut yksityiselämääni, niin kun on kokenut elämässään rajuja asioita ja haluaa tehdä julkista työtä, niin kyllähän sitä on yleisölle avattava. Ei voi vain esittää, että kaikki on hyvin.

Kun elämässä tapahtuu tarpeeksi isoja asioita, itsekontrolli lähtee, Luoti sanoo. Ja silloin asioista on helpompi puhua.

– Ja kun tulee lapsia elämään, niin tietyt muurit sulavat. Ja se on ihan hyvä vaan, tavallisia ihmisiähän me kaikki olemme.

Miran pitkän linjan yhtyetoveri Paula Vesala osallistui Vain elämää -ohjelman kolmannelle tuotantokaudelle.

– En mitenkään miettinyt sitä, että Paula oli jo ollut ohjelmassa. Itselleni tämä tilaisuus tuli hienoon saumaan. Paula toivotti onnea matkaan. Ja tuttuni Lindholmin Olli sanoi, että nyt vaan kuule nautit, se tulee olemaan tosi kivaa.

Kolmannella kaudella Jenni Vartiainen teki oman tulkintansa Lautturi-kappaleesta. Nyt laulun esitti Danny. Luoti kertoo, että hänet herkisti eniten juuri Dannyn veto.

– Se meni hyvin syvälle. Ei ollut helppoa kyynelehtimättä kuunnella. Hienoa, kun vanhempi mies, joka tietää, että aika on rajallinen, pohtii elämää ja kuolemaa.

"Lindholmin Olli sanoi, että nyt vaan kuule nautit."

Keikkailun lisäksi Miran Luodin kesä kuluu teatterin parissa Sappeen kesäteatterissa On kesäyö -näytelmässä, joka kertoo Topi Sorsakosken elämästä.

– Siellä heilun Sorsakosken entisinä tyttöystävinä, Luoti nauraa.

Mira esiintyy lähiseudulla myös myöhemmin kesällä, kun vuorossa on festarikeikka Uudenkaupungin Karjurockissa lauantaina 21. heinäkuuta.

Mira Luoti esiintyy Rauma Rockissa Kivikylän Areenalla tänään lauantaina kello 19.30. Katso muut viikonlopun tapahtumat Kamun menolistasta.