Instagram
Rauma

Raumalainen Niina yllättää siskonsa uudella SuomiLOVE-kaudella

Raumalainen Niina Pekonen toimii yllättäjänä uudella SuomiLOVE:n kaudella. Kuvakaappaus: Yle Areena

Joulukuun alussa alkavalta SuomiLOVE:n uusimmalta kaudelta on jaettu jo sarjan vankkumattomien fanien iloksi pieni tiiserivideo. Kolmen minuutin klipiltä selviää, että sarjan neljännellä tuotantokaudella on mukana myös raumalaisia.

Niina Pekonen yllättää ohjelmassa siskonsa Noora Pylkkäsen. He ovat tulleet tunnetuiksi konepajasiskoina alihankintakonepaja Hallaworksilla.

- Se on ollut niinku ehkä nyt se aika, kun isää on kaivannut eniten, kun ei oo tiennyt yhtään mitä pitäis tehdä tai miten pitäis tehdä, Pekonen kuvailee ennakkovideolla.

Tarkemmin raumalaisväritteisen jakson pariin pääsee uppoutumaan tammikuun alussa loppiaisena 6.1, kun kyseinen jakso esitetään.

Tuotantoyhtiö ei ole vielä paljastanut julkisuuteen sen tarkemmin, mikä artisti ja kappale ovat mukana Niina Pekosen yllätyksessä.

Julkisuuteen on sen sijaan kerrottu yleisesti, että SuomiLOVE:n neljännellä tuotantokaudella mukana ovat ainakin Haloo Helsinki, Kaija Koo, Cheek, Fredi, Ultra Bra, Lea Laven, Sunrise Avenue, Mikko Alatalo, Tarja Turunen ja Värttinä.

Katso ennakkovideo kokonaisuudessaan Yle Areenasta.

Lue myös