Instagram

RMJ:n rannekkeiden vaihto alkaa juhannustorstaina jo klo 11 - ennakkovaihtoa ei järjestetä

Yksi kävijöille merkittävimpiä uudistuksia on alueen pääportttien paikan vaihtuminen. Kun kahtena edellisenä vuonna kulku alueelle on tapahtunut Otantien kautta, nyt kulku ohjataan Urheilukadun porteilta. Kuva: Esa Urhonen

Raumanmeren juhannuksen rannekkeiden vaihto starttaa Urheilukadun varressa olevilla pääporteilla juhannustorstaina jo aamupäivällä kello 11. Tapahtuma-alueen portit aukeavat puolestaan kello 14.45, josta tunnin kuluttua ensimmäinen artisti eli Nikke Ankara nousee telttalavalle.

Rannekkeiden vaihtopiste on avoinna tapahtuman ajan päivittäin aina viimeiseen esiintyjään asti.

Tänä vuonna juhannusviikolla ei järjestetä erillistä rannekkeiden ennakkovaihtoa, joka oli käytössä viimeksi RMJ:n paluuvuonna 2016.

Tapahtumatiedottaja Sarianna Matikaisen mukaan lippukauppa käy parhaillaan mukavalla temmolla.

- Muutkin liput liikkuvat hyvin, mutta eritoten vipit. Hyvin todennäköisesti vip myydään ainakin jonkun päivän osalta loppuun jo ennakosta, hän uumoilee.

LUE MYÖS: Alle kaksi viikkoa juhannukseen: näin RMJ:stä kasvoi legendaarinen kesäfestari