Instagram
Rauma

Sieravuoren juhannus vannoo nyt ysärin nimeen: "Ulkomaisille artisteille juhannus on kuin mikä tahansa muu keikkapäivä"

Sieravuoren juhannuksen ohjelmisto julkaistiin kuluvalla viikolla. Kolmipäiväisten juhannusjuhlien konsepti laitettiin kerralla uusiksi, sillä nyt teemana on ysäri ja lavalle kapuaa myös ulkomaisia staroja, kuten Basic Element, E-rotic ja Daze. Kotimaisista nimistä mukana ovat Movetron, Waldo's people, Hesaäijä ja Janne Orden sekä Kakkupojat.

- Juhannusta lähdettiin muuttamaan ihan siitä syystä, että naapurissa RMJ on herännyt uudelleen henkiin. Emme pysty kilpailemaan samoilla artisteilla isomman festarin kanssa, Sieravuoren omistaja Jari Laakso kertoo.

"Ei moiseen ole yltänyt edes Kaija Koo tai Lauri Tähkä."

Ysäriteeman valitsemiseen vaikutti myös toinen seikka.

- Luulin jo, että ysäri olisi menneen talven lumia. Kun kuitenkin julkaisimme Oku Luukkaisen retroperjantain Sieravuoren keikkakalenteriin heinäkuulle, alkoivat liput ja majoitukset mennä kaupaksi ennenäkemättömästi. Ei moiseen ole yltänyt edes Kaija Koo tai Lauri Tähkä, Laakso kertoo.

Kun vahva signaali ysärin vetovoimasta oltiin saatu, päätettiin koko juhannus teemoittaa musiikkigenren ympärille.

- Kotimaisten artistien juhannusliksat ovat korkealla, mutta ulkomaisille artisteille juhannusviikonloppu on kuin mikä tahansa muu keikkapäivä, perustelee Laakso vielä taloudellistakin puolta.

Juhannuksena Sieravuoressa raikaa livemusiikki, mutta tulevana kesänä keikkoja on kalenterissa kokonaisuudessaan aiempaa vähemmän.

- Jo viime kesänä meidän piti vähentää live-esiintymisiä, mutta kyllä niitä silti jonkun verran järjestettiin. Ensi kesänä pääpainoa viedään enemmän muunlaisiin tapahtumiin.

Luvassa on muun muassa entistä laajempi hyvän olon tapahtuma kesäkuussa, hauen ja ahvenen SM-kalastuskilpailut viikkoa ennen juhannusta ja elokuinen e-sport fest.

- Viime kesänä Hitti soikoon -revyy kiinnosti todella paljon. Tänä kesänä tuomme Raumallakin nähdyn Badding-musikaalin Sieravuorelle, Laakso vinkkaa tulevasta ohjelmistosta.