Instagram
Rauma

Sukupuolena ihminen -valokuvanäyttely kiertää kirjastoissa - nyt esillä Raumalla

Valokuvaaja Vesa Tynin ottamat kuvat ovat esillä Rauman pääkirjastossa. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Raumalla ei liian usein ole esillä valokuvanäyttelyitä. Nyt valokuvien ystävillä on kuitenkin hieno tilaisuus päästä näkemään kuvataidetta - ja ihan ilmaiseksi. Sukupuolena ihminen -valokuvanäyttely on nimittäin esillä Rauman pääkirjastossa toukokuun ajan.

Näyttelyn tuottaja Maiju Ristkari ja valokuvaaja Vesa Tyni kiersivät pari vuotta sitten ympäri Suomea haastattelemassa ja kuvaamassa eri-ikäisiä transsukupuolisia ihmisiä. Aineistosta koottiin syksyllä 2016 Nina Sunin kuratoima valokuvanäyttely, joka on siitä lähtien kiertänyt kirjastoissa - helposti kaikkien saavutettavissa.

Näyttely sai alkunsa tekijöiden halusta tuoda transsukupuolisuutta ja sukupuolen moninaisuutta näkyväksi. Samaan aikaan Suomessa alkoi keskustelu translain uudistamisesta. Nykyisen translain katsotaan rikkovan ihmisoikeuksia.

Kokonaisuudistuksen tavoitteena on Ristkarin mukaan itsemääräämisoikeus sukupuoleen.

– Jokaisella tulisi olla oikeus päättää itse omasta sukupuolestaan ja kehostaan.

Kirjastossa esillä olevassa näyttelyssä kuvattuna on useita transsukupuolisia ihmisiä. Sukupuoli on kuitenkin kuvissa katsojalle jopa toissijainen asia - kuvattavat kohdataan teoksissa ihmisinä.

Lisää kuvia ja tarinoita näyttelyn taustoista sekä ihmisistä: sukupuolenaihminen.fi