Instagram

Suomen pienimmästä Amarillo-kaupungista on hyvä ponnistaa - viisivuotiskemut viikonloppuna

Sami Pihlajaniemi on ehtinyt kokea monia ikimuistoisia asiakaskohtaamisia Rauman Amarillossa viiden vuoden aikana - kertaalleen hän on juossut iltalenkin myös oliivien perässä. Kuva: Maija Männistö

Rauman Amarillo juhlii viikonloppuna täyden käden synttäreitä eli viisivuotista taivaltaan kaupungissa.

- Rauma on Suomen pienin paikkakunta, jossa Amarillo toimii. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää huomioida asiakaskunnassamme kaikki vauvasta vaariin. Esimerkiksi isommassa Oulussa ravintola voi vetää vahvemmin rajatumpaa linjaa ja heille asiakkaita riittää silti, ravintolapäällikkö Sami Pihlajaniemi kuvailee.

Savilankadun Amarillo on samalla myös maan ainoa, josta löytyy erillinen leikkipaikka lapsille. Pienellä paikkakunnalla on mahdollisuus tehdä asioita omannäköisesti.

- Aina silloin tällöin tarjoamme piristykseksi myös ohjelmallisia iltoja. Pyrimme tuomaan tällöin esille paikallisia osaajia ja bändejä.

- Uusimmissa Amarilloissa on yhteneväinen lounas, mutta meillä se ideoidaan jokaiselle viikolle itse. Viisi vuotta sitten meilläkin oli enemmän äijäruokia menussa, mutta nykyään joukossa on paljon freesejä juttuja. Asiakkaat osaavat nykyään vaatia laatua enenevissä määrin, Pihlajaniemi jatkaa.

Ajassa mukana elämisen merkkejä ovat lisäksi listalla vilahtavat vegeversiot, härkikset ja mustapapupihvit.

- Laatutietoisuus näkyy myös juomavalinnoissa. Halpa hinta ei aina ole ykköskriteeri vaan asiakkaat ovat valmiita maksamaan mieleisistään tuotteista vähän enemmän.

Kamu pyysi Amarillon ravintolapäällikköä muistelemaan menneitä vielä täsmäiskuina:

SITÄ ILTAA EN UNOHDA: "Ne olivat ensimmäiset tai toiset pirulliset bileet meillä. Ketju oli buukannut paikalle esiintyjät. Jussi 69 juonsi iltaa, mutta erityisesti on jäänyt mieleen eräs esiintyjä, joka roikutti munistaan painoja. Siinä kohtaa mietin vähän, että onko tämä ihan meidän juttu."

ANNOS, JOTA EI VOI VAIHTAA LISTALTA: "Big burgeria menee vuodesta toiseen."

VAIKEIN TILATTU DRINKKI: "Tämä ei ole vaikein, mutta itselleni se on ollut kaikkien aikojen työläin. Minulta tilattiin dry martini ja sitä valmistaessani huomasin, ettei meillä ollut keittiössä ollenkaan oliiveja. Juoksin läheiseen Saleen niitä hakemaan ja drinkistä taisi tuolloin tulla kaikkein eniten tunteella valmistamani drinkki."

PARAS ASIAKASPALAUTE: "Palautetta tulee ihan mukavasti - sekä kehuja että kehitettävää. Mieleen on jäänyt ainakin sellainen kerta, kun pariskunnan lapsi alkoi kovasti itkeä kesken ruokailun. Tuolloin meillä oli vähän hiljaisempaa, joten tarjoilijamme saattoi viihdyttää lasta sillä välin, kun vanhemmat saivat ruokailla rauhassa."

Rauman Amarillon synttäreitä juhlitaan perjantaina ja lauantaina. Ohjelmassa muun muassa taikuri Lauri Nordberg sekä paikallinen Kesäloma-yhtye. Katso tarkemmat aikataulut kaupunkisovellus Kamun menolistasta!