Instagram

Tatuoija totesi, ettei ole koskaan kymmenen vuoden aikana tehnyt yhtä isoa ensimmäistä leimaa

Teemu Järvenpää innostui tatuoinneista kymmenvuotiaana katsellessaan telkkarista tatuointiohjelmia. Kuvat: Henrika Bäcklund

 23-vuotiaan Teemu Järvenpään selässä on lentänyt suuri kotka kolmen vuoden ajan. Se on hänen kahdesta tatuoinnistaan ensimmäinen.

Lintu on tehty HardRock Tattoo -tatuointistudiossa Seinäjoella. Tatuoija totesi silloin, ettei ole kymmenvuotisen uransa aikana koskaan tehnyt kenellekään yhtä isoa kuvaa ensimmäiseksi tatuoinniksi.

– Ajattelin, että lähden liikkeelle kunnon pamauksella. En mitään pientä nysää viitsi ottaa.

Teemu Järvenpää innostui tatuoinneista ollessaan noin kymmenvuotias.

– Koulun jälkeen katsoin telkkarista tatuointiohjelmia. Siellä piirrettiin upeita kuvia ja päätin ottaa tatuoinnin heti, kun täytän 18. Lähdin etsimään netistä kuvia ja tämä kotka tuli vastaan ja se oli juuri täydellinen ensimmäinen kuva, koska haluan elää samalla lailla vapaana ja ilman rajoja.

– Kannoin kuvaa mukanani 10 vuotta aina välillä löytäen ja unohtaen sen, kunnes lopulta 20-vuotiaana päätin, että nyt vihdoin on tatuoinnin aika, muuten se jää.

Koko toispuolisen yläselän kokoisen ensitatuoinnin tekeminen tuntui.

– Joo, en tiennyt yhtään etukäteen, että kuinka kipeetä se ottaa, mies naurahtaa.

Onko näin myöhemmin tullut jälkiviisaaksi, vai tekisikö saman uudestaan?

– Oli se ihan fiksu veto, kun oli tatuointia kuitenkin jo pidemmän aikaa miettinyt. Ensimmäisen tatuoinnin jälkeen mietin, etten enää ikinä ota toista, mutta niin vaan tuli palo pari vuotta myöhemmin.

Teemun yläselässä siipiään viskovaa kotkaa tatuoitiin viisi tuntia.

Järvenpään vasempaan käsivarteen on tatuoitu hänelle rakkaita asioita niin pelimaailmasta kuin kotimaastakin.

– Tatuointi liittyy Assassin's Creed -pelisarjaan, jonka mukana olen kasvanut ja jonka suuri fani olen. Tässä pelisarjassa jokaisella maalla tai veljeskunnalla on oma merkkinsä, jossa yhdistyy sitä maata kuvaavat tärkeät asiat peruslogoon, joka yhdistää eri veljeskunnat.

Niin Järvenpäänkin tatuoinnissa.

– Jos Suomella olisi oma veljeskunta, niin millainen olisi sen logo? Halusin kunnioittaa tätä pelisarjaa suunnittelemalla Suomen veljeskunnan logon.

Hän päätyi tatuoimaan peruslogon päälle karhun ja logon alle kielot.

– Karhu kuvaa voimaa sekä kauneutta, mutta pystyy vahingoittamaan, jos sitä ei kunnioita.

Kansalliskukka kielokin on samalla kaunis, mutta myrkyllisenä kaihdettava.

Tatuointi on toteutettu Raumalla Needle Point -tatuointiliikkeessä. Alkuperäisen luonnoksen Järvenpää kasasi itse liittämällä kuvankäsittelyohjelmalla useampia kuvia yhteen. Liikkeessä ideasta tehtiin käsivarteen sopiva muunnos.

– Seuraavaksi olisi kiva ottaa käteen tai jalkaan joku steampunk-tyylinen rataskuva, joka kuvaisi lihastoa, Järvenpää jo pohtii.

Karhu kuvaa samalla sekä voimaa että viehätystä, Teemu kuvailee.

Ilmianna itsesi tai ystäväsi! Onko sinulla ihan todella päheä leima, jonka takana on sitäkin parempi tarina?! Tai koristaako ystäväsi nahkaa upea taideteos?

Ota yhteyttä Kamuun sähköpostitse kamu@marvamedia.fi tai vaikka paiskaamalla viestiä inboksiin Facebookissa tai Instassa.