Instagram

TESTI: Minkälainen roadtrippaaja olet? – Ja sitten vain odottelemaan, milloin korkeat polttoainehinnat notkahtavat hitusen alaspäin

Pidätkö sinä autolla matkustamisesta? Ota selvää Kamun laatimalla testillä. Kuva: William Christen

Kesä ja roadtrip sopivat yhteen niin kuin rusetti Minni Hiiren päähän tai eriparikengät Robinin jalkaan!

Tosin juuri nyt autolla reissunpäälle lähteminen saattaa tuottaa isomman loven matkabudjettiin kuin oli alunperinajatellut, sillä polttoainehinnat ovat varsin korkealla.

Polttoainealan kuluttajahintaseurannasta käy ilmi, että 95-oktaanisen bensiinin kuluttajahinta oli toukokuussa keskimäärin 1,5 euroa litralta. Hinta oli viimeksi yhtä korkealla alkuvuodesta 2017 ja korkeammalla vuonna 2015, kertoo STT.

Polttoaine.net-seurantapalvelun mukaan maan halvin bensiini löytyi lauantaina Lahdesta hintaan 1,449 euroa litralta. Kalleinta polttoaine oli samaan aikaan Enontekiöllä, jossa maksettiin lähes 1,7 euroa litralta.

Pääkaupunkiseudulla on makseltu noin 1,58 euroa, Turussa 1,57 ja Tampereella 1,59 euroa litralta. Yli 1,6 euron mennään idässä ja pohjoisessa.

Raumalla ysivitosta sai 1,529 euron litrahintaan.

Myös dieselin hinnat ovat kohollaan. Kuluttajahinnan keskiarvo on ollut yli 1,3 euroa koko tämän vuoden. Eniten dieselistä maksettiin lauantaina Enontekiöllä, missä litrahinta oli lähes 1,57 euroa. Halvimmalla diesel lähti Varkaudesta 1,34 euron hintaan.

Bensiinin hinnat saattavat vielä kasvaa jonkin verran kesän mittaan, arvioi St1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Wiljanen.

Hintoja ovat nostaneet sekä viime aikoina tapahtunut raakaöljyn hinnan nousu sekä dollarin kurssin vahvistuminen.

Joka tapauksessa Kamu innostui kesästä ja sen tuomista mahdollisuuksista sen verran paljon, että laati roadtrip-aiheisen testin.

Klikkaa mielestäsi parhaat vaihtoehdot niin saat selville, minkälainen autoreissaaja olet itse.