Instagram

Tuleeko Raumalta Suomen paras palomies? - uusi tv-sarja alkaa tänään

Jarno Heinilä tuo Subin uuteen palomiessarjaan raumalaisväriä. Kuva: MTV3

Rauman Lapissa asuva Jarno Heinilä edustaa Satakunnan pelastuslaitosta ja Rauman paloasemaa Subilla tänään starttaavassa Suomen paras palomies -viihderealityssä.

MTV3 lähetti kaikille Suomen paloasemille ja pelastuslaitoksille tiedotteen, jossa etsittiin osallistujaehdokkaita sarjaan.

– Työkaverit kannustivat minua hakemaan ohjelmaan, mutta en ollut heti ihan täysin innostunut asiasta. Viimeisenä iltana sitten päätin laittaa hakemuksen tv-yhtiöön, mutta en kertonut siitä edes omalle työvuorolleni, Jarno muistelee.

Henkilötietojen lisäksi hakemukseen piti kirjoittaa omat perustelut sille, miksi hakija pitäisi valita ohjelmaan.

– Korostin sitä, että kilpailu itsessään ei ole minulle niin tärkeää kuin turvallisuusviestintä, jota ohjelma voisi nostaa esille. Mainitsin, että olen tällä alueella yläkoulujen Nou hätä -pelastustietokampanjan kouluttaja, minkä lisäksi vedän Molskis!-uintiryhmää, joka on tarkoitettu erityislapsille. Kerroin myös olevani palomiesten voimanoston suomenmestari.

Palokuntauransa Jarno on aloittanut Lapin VPK:n nuoriso-osastossa, ja hän toimii edelleenkin Lapin VPK:ssa vetäen sen nuorisotoimintaa.

26-vuotias mies harrastaa lisäksi akrobatiaa, lumilautailua ja maastopyöräilyä.

Sarjan katsojat pääsevät tutustumaan kilpailijoihin myös kilpailutilanteiden ulkopuolella.

– Siellä ystävystytään, nauretaan ja jaetaan koskettavia sekä hauskoja kokemuksia uran ja elämän varrelta, tv-yhtiön tiedotteessa mainitaan.

Suomen paras palomies Subilla tänään torstaina klo 21.