Instagram

Tuntematon Kimi Räikkönen lokakuun myyntihitti – listalla myös neljä täytettävää lahjakirjaa

Mitä sinä luit lokakuussa? Kuva: Christin Hume

Lokakuun myydyimpien tietokirjojen kärjessä komeilee tietenkin Kimi Räikkösen elämänkerta. Ilmestyttyään se myytiin monista kaupoista loppuun ja kirjastoissa jonot sen pariin olivat paikoitellen jopa satojen henkilöiden pituisia.

TOP3-listaukseen kiilaa myös jo kestosuosikiksi noussut Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni, joka ruotii erilaisia ihmistyyppejä, heidän välistä kanssakäymistä sekä ihmisten eroista aiheutuvia riitatilanteita. Joko sinä olet selvittänyt, mitä värityyppiä edustat? Ja ennen kaikkea, minkä värisiä työkaverisi ja ystäväsi ovat?

Elma van Vliet on nimi, joka vilahtaa luetuimpien tietokirjojen listalla kaikkiaan neljään otteeseen. Hänen kirjansa ovat ostohetkellä kuitenkin vielä kesken. Ne on tarkoitettu annettavaksi omalle äidille, isälle tai isovanhemmille, jotka sitten täydentävät kirjoja omilla tarinoillaan ja muistelmillaan.

– Anna kirja läheisellesi ja pyydä häntä kertomaan elämäntarinansa kirjan kysymysten avulla. Täytettyään kirjan hän voi palauttaa sen sinulle, kirjan kuvaus kuuluu.

Elma van Vliet sai kirjaidean äitinsä sairastuttua. Hän tajusi, että ei ollut tullut kysyneeksi äidiltään tämän menneisyydestä, elämästä ja unelmista. Kerro minulle -sarjasta on sittemmin kasvanut täytettävien kirjojen ykkösbrändi Euroopassa. Jo yli kolme miljoonaa ihmistä on jakanut elämäntarinansa kirjojen kautta läheisilleen.

Silmiinpistävän häpeilemätön teos puolestaan löytyy myyntilistan sijalta 17. Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan on ollut valtaisa maailmanmenestys. Sitä on myyty reilut kaksi miljoonaa kappaletta, ja se ilmestyy yli 20 kielellä.

– Meille on aivan liian pitkään tuputettu ajatusta siitä, että positiivisuus on avain onnellisuuteen, mielenrauhaan ja rikkauteen. Paskat! Nyt käsi sydämelle: useimmat jutut maailmassa ja omassa elämässämme ovat päin hemmettiä, kirjan koruttoman rehellinen lausahdus kuuluu.

LOKAKUUN MYYDYIMMÄT TIETOKIRJAT

1. Hotakainen Kari / Tuntematon Kimi Räikkönen

2. Siilasmaa Risto, Catherine Fredman / Paranoidi optimisti: näin johdin Nokiaa murroksessa

3. Erikson Thomas / Idiootit ympärilläni

4. Keskisarja Teemu / Saapasnahka-torni – Aleksis Kiven elämänkertomus

5. van Vliet Elma / Isä. Kerro minulle

6. Nurminen Jere, Korpi Kiira / Kiira - Ehjäksi särkynyt

7. Harari Yuval Noah / 21 oppituntia maailman tilasta

8. Metso Juha, Pietiläinen Petri / Junnu Vainio - Sellaista elämä on

9. van Vliet Elma / Äiti. Kerro minulle

10. Ervasti Pekka, Tiitinen Seppo / Tiitinen. Vakoilijoita ja veijareita

11. van Vliet Elma / Isoisä. Kerro minulle

12. Kankimäki Mia / Naiset joita ajattelen öisin

13. Heikkilä Antti / Lääkkeetön elämä

14. van Vliet Elma / Isoäiti. Kerro minulle

15. Aaltonen Mikko / 7 veljestä - 20 vuotta Rähinää

16. Swanström André / Hakaristin ritarit

17. Manson Mark / Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan

18. Takanen Kimmo / Tunne lukkosi

19. Rosling Hans, Rosling Ola, Rosling Rönnlund Anna / Faktojen maailma

20. Gessen Masha / Venäjä vailla tulevaisuutta - yksinvaltiuden paluu