Instagram
Rauma

TVOFista tuttu raumalainen Jessica Uussaari nähdään syksyllä myös Rauman kaupunginteatterin näyttämöllä

Muukalaisessa näyttelevät ja laulavat muun muassa Jessica Uussaari, Heimo Korhonen ja Anna Hanski.

Rauman kaupunginteatterin syyskaudella nähdään kaksi ensi-iltaa: musiikkinäytelmä Muukalainen sekä Minna Koskelan komedia Exän uus ja vanha.

Muukalaisessa nähdään ja kuullaan nuorta raumalaista musiikkiosaamista, sillä The Voice of Finladista tuttu ja parhaillaan käynnissä olevassa X Factor -ohjelmassa esiintyvä Jessica Uussaari on mukana näyttelijäkaartissa.

Pääroolin Topi Sorsakosken kappaleita tulkitsevassa esityksessä näyttelee Heimo Korhonen. Vierailijoiksi näytelmään on kiinnitetty laulaja-näyttelijä Anna Hanski  ja työryhmän täydentää Rauman kaupunginteatterissa jatkava Juha Kulmala. Muukalaisen ensi-ilta Rauman Kaupunginteatterissa 8. syyskuuta.

Rauman kaupunginteatterin syyskaudella nähdään myös parisuhdekomedia Exän uus ja vanha. Yllätyksiä ja käänteitä vilisevän komedian on kirjoittanut muun muassa Kumman kaa -televisiosarjassa hauskuuttanut Minna Koskela.

Exän uus ja vanha -näytelmää tähdittää ensimmäistä kertaa Raumalla vieraileva komedienne Tuija Piepponen. Rauman kaupunginteatterin näyttelijöistä rooleissa nähdään Timo Julkunen, Mona Lehtola ja Raisa Sorri. Ensi-ilta komedialle koittaa 13. lokakuuta.

Rauman kaupunginteatterin ohjelmistoa täydennetään vielä myöhemmin julkistettavalla vierailevalla lastennäytelmällä.