Instagram

Kesän Kylmäpihlajassa työskennellyt Veera Judin on pelastanut virolaisen rekkakuskin hengen ja antanut kenkänsä aboriginaalirouvalle: "Päädyn sellaisiin paikkoihin, joissa minua tarvitaan"

"Siellä missä olen, on mun koti. Ei mulla ole materiaalista omaisuutta kuljetettavana, muistoja vain", Kylmäpihlajan majakkasaarella työskentelevä Veera Judin sanoo. Kuvat: Henrika Bäcklund

 – Te kysyitte siitä gluteenittomasta leivästä! Paketti on tällainen, Veera Judin sanoo ja näyttää leipäpussia vanhemmalle rouvalle, joka on juuri ruokaillut Kylmäpihlajan majakan ravintolassa.

– Nauttikaa kauniista päivästä! hän vielä huikkaa, kun asiakkaat lähtevät.

Porilaislähtöinen Judin on työskennellyt kuluvan kesän Kylmäpihlajan majakkasaarella. Judin on valmistunut restonomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta vuonna 2013. Sitten elämä kuljetti muutamaksi vuodeksi Belgiaan. Sieltä matka jatkui Australiaan, josta matkailualan ammattilainen hiljattain palasi.

– Asiakaspalvelu suomeksi takkusi, koska en ole tehnyt sitä vuosikausiin. Ajattelin aluksi, että olenko jotenkin tosi awkward, Veera nauraa muistellen parin kuukauden taakse.

Judin törmäsi Kylmäpihlajan työpaikkailmoitukseen SAMK:ista valmistuneiden alumnisivuilta.

– Tulin käymään Suomessa ja ajatuksena oli lähteä pian takaisin Ausseihin, mutta sitten ajattelin, että miksi lähtisin pois ennen kesää? Täältä sanottiin heti, että jos olisit tulossa, niin kyllä sinulle paikka löydetään. Kaikki oli jotenkin vähän sattumaa.

Saarella työskentelee kesän ajan kuusi henkilöä.

Kylmäpihlajan henkilökunta asuu saaressa. Mantereella Judin on käynyt vaihtelevasti – jos ei joka viikko, niin sitten joka toinen.

– Kaikki tekevät täällä töitä niin täysillä ja hoitavat paikkaa sydämellään, hän miettii.

Saaresta on tullut henkilökohtaisesti läheinen ja tärkeä.

– Täällä on niin rauhallista. Voi vain katsella merelle, kun aurinko laskee. Kaikilla meillä työntekijöillä on täällä omat rauhoittumispaikat, siellä sitten venyttelen ja joogailen.

Judin sanoo, että hänestä on hienoa saada luoda ihmisille elämyksiä. 

– Nautin pienestä työyhteisöstä, jossa saa tehdä työn todella hyvin, että laatu on hyvää. Että saa ottaa oman aikansa asiakkaitten kanssa. Ja ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, ketä täällä on töissä.

Veera Judin harjoitteli päällä seisontaa ensimmäistä kertaa Australiassa asuessaan. Kylmäpihlajan saarelta on löytynyt muutama paikka, jossa seisontaa on ollut hyvä treenata lisää.

Lokakuussa 2016 Judin muutti Australiaan, jossa hän toimi pisimmän pätkän hotellipäällikkönä noin tuhannen ihmisen asuttamassa Aurukunin pikkukaupungissa, jossa paikallisväestö on Australian aboriginaaleja.

– Hotellissa vierailee lähinnä valtion virkamiehiä. Aurukun ei ole todellakaan mikään turistikylä! Se oli ihan huikea kokemus.

Paikkaan hän päätyi sattumalta, vaikka plakkarissa oli jo yksi pesti Victoriassa sijaitsevassa laskettelukeskuksessa. Mutta kun työtarjous Australian pohjoiskärkeen tuli, päätti Judin siihen tarttua.

– Lämpöä oli 43 astetta. Jos pukeutui liian paljastavasti tai käytti liikaa meikkiä, niin siitä tuli välillä sanomista. Tulevat tänne ja vievät meidän työt ja miehet, Veera heittää.

Alkuperäiskansan kulttuurista on vielä paljon opittavaa, Veera sanoo. Esimerkiksi töihin tullaan, jos tullaan.

– Hotellilla työskennellyt vanhempi aboriginaalirouva oli yleensä paljain jaloin. Yhtenä aamuna hän kysyi, että tarvitsisiko töissä olla kengät. Sanoin, että jos töihin tulet, niin annan sinulle kenkäparin, niin ei tarvitse sitä miettiä.

Nainen tuli töihin ja sai kengät.

Veera Judinille yksi antoisimmista asioista tämän kesän työssä on ollut asiakkaiden kanssa keskusteleminen, vaikka aluksi asiakaspelvelu suomeksi tuntuikin monen vuoden jälkeen hölmöltä.

Belgiassa asuessaan Judin ilmoittautui paikalliseen työkkäriin – ja pian puhelin soi.

– Soittivat, että tarvitaan suomea, ruotsia ja englantia puhuvaa työntekijää.

Judin pääsi töihin Volvon puhelipalveluun, jossa hän neuvoi kuorma-auto- ja bussikuskeja. Rohkeudesta ja päättäväisyydestä kertoo se, että Judin opetteli työtä varten sujuvan ruotsinkielen muutamassa kuukaudessa.

Yhtenä päivänä Judin pelasti ihmishengen.

– Minulle soitti Hollannissa ajava virolainen kuski, joka kertoi, että vasenta rintaa puristaa. Hän oli saamassa sydänkohtauksen. Hän soitti meidän numeroomme, koska ei osannut kertoa hätäkeskukselle tilannettaan englanniksi.

Judin pyysi mieheltä auton rekisterinumeron ja kehotti tätä parkkeeraamaan tien sivuun.

– Soitin amsterdamilaiselle korjaamolle ja pyysin henkilökuntaa soittamaan miehelle ambulanssin, sillä jos olisin soittanut hätänumeroon Belgiasta, se olisi mennyt Belgian hätäkeskukseen. Pyysin heitä vielä ilmoittamaan, kun lanssi on matkalla.

Mies oli saanut sydänkohtauksen ja oli sen jälkeen viikon sairaalahoidossa.

– Oli tilanne mikä tahansa, niin ratkaisu löytyy. Jos ei yksin, niin yhdessä. Ei ole ongelmia, vaan erilaisia ratkaisuja.

Veera Judin on nauttinut rauhallisesta kesästä idyllisen saaren syleilyssä. Kalliolta on löytynyt hyviä paikkoja venyttelyyn, joogaamiseen ja ilta-auringon katseluun.

Judin puhuu sujuvasti suomen, englannin ja ruotsin lisäksi hollantia. Ja sitä hän on saanut käyttää Kylmäpihlajassakin.

– Eräs nainen kyseli, että mistä olen kotoisin, kun näytän kuulemma hollantilaiselta. Vastasin, että Suomesta, mutta vaihdoin sitten kielen hollanniksi ja nainen oli ihan, että mitä! Veera nauraa.

Kesätyöntekijät asuvat Kylmäpihlajan majakan ravintolan takaa sijaitsevissa majoitustiloissa.

Seuraavaksi Veera palaa hetkeksi Belgiaan. Sen jälkeen on aika aktivoida Australian toisen vuoden Working Holiday -viisumi.

– Siellä, missä olen, on mun koti. Ei mulla ole materiaalista omaisuutta kuljetettavana, muistoja vain. Olen niin pitkään repusta elänyt, että jos on oma sänky ja kaappi, niin se on jo ihan luksusta, Veera miettii, mutta toteaa kaipaavansa Suomesta ystäviä ja perhettä.

– Maailmassa on niin paljon kaikkea nähtävää. Minulle sopii hyvin tällainen sesonkityö. Ja mielelläni teen ihan mitä tahansa työtä. Otan avosylin vastaan, mitä tulee.

Asioita tapahtuu, kun ne uskaltaa kohdata.

– Haluaisin uskoa, että asiat tapahtuvat jostakin syystä. Päädyn sellaisiin paikkoihin, joissa minua tarvitaan. Kun olen luvannut heittäytyä johonkin mukaan, teen sen sata lasissa.