Instagram
Rauma

Viikko aikaa Raumanmeren maratoniin - miten juoksusuoritukseen kannattaa valmistautua?

Pauliina Nordberg tähtää tulevassa juoksutapahtumassa kymmenellä kilometrillä tunnin alitukseen. Kuva: Maija Männistö

Raumanmeren maraton -tapahtuma on ollut jo hyvissä ajoin kirjattuna raumalaisen Pauliina Nordbergin kalenteriin. Hänen tarkoituksenaan on taittaa tulevana lauantaina juoksutapahtumassa kymmenen kilometrin lenkki. Ohjelmistoon kuuluvat myös nimensä mukaisesti 42,2 kilometrin maraton, puolikas sekä kolmen kilometrin lenkki.

Mitä viikkoa ennen tapahtumaa on vielä tehtävissä, jos tähtäin siintää ensi viikonlopun juoksutapahtumassa?

- Ensinnäkin toivon, ettei kukaan lähtisi juoksemaan pitkää lenkkiä täysin kylmiltään. Juoksemaan oppii vain juoksemalla ja kokemattoman juoksijan nivelet joutuvat todella koville jos lähtee heti ahnehtimaan, Nordberg kuvailee personal trainerin kokemuksellaan. Raumalaiset tuntevat Pauliinan Hyvinvoinnin Walimon ja Wellbeatin yrittäjänä.

- Jos on tottunut juoksemaan esimerkiksi jo viiden kilometrin lenkkejä, voi tällöin hyvin lähteä tapahtumaan kympin kierrokselle.

Mikäli tähtäimessä on matkojen kuningas, täysimittainen maraton, pitää varsinaisen treenin olla jo tässä vaiheessa tehtynä. Nyt keskitytään lähinnä tankkaukseen.

- Maratonille lähtevän kannattaa näin viikkoa ennen testata erilaisia energiageelejä ja urheilujuomia, jotta löytää varmasti ne omalle vatsalleen sopivat vaihtoehdot, ettei juoksusuoritus mene huonojen valintojen takia pieleen, Nordberg neuvoo.

- Puolikkaalle ei tarvitse mitenkään erityisesti tankata ennakkoon. Kunhan syö samoja tuttuja ja tavallisia ruokia kuin ennenkin. Pihvi ja punaviini kannattaa jättää edellisenä iltana välistä, sillä pihvi sulaa hitaasti, hän jatkaa.

Kaikille juoksijoille tärkeää on hyvä aamiainen ennen varsinaista juoksusuoritusta.

- Itse söisin hyvän ja tuhdin aamiaisen sekä hyvän välipalan. Lounaan jättäisin välistä, sillä tapahtuman juoksut starttaavat jo puolen päivän tietämillä, Nordberg sanoo.

Kun tankkaus on hoidettu kuntoon, pitää huolehtia myös vaatetuksesta.

- Tällaiseen tapahtumaan ei kannata laittaa päälle aivan uusia juoksuvaatteita, sillä niissä voi olla lappuja tai saumoja, jotka saattavat hiertää.

- Yleinen virhe on myös liian lämpimästi pukeutuminen. Totta kai kroppa pitää olla hyvin lämmitelty, mutta vaatteiden puolesta ennen juoksua saisi olla vähän viileä olo, sillä juostessa kroppa tuottaa paljon lämpöä, Nordberg vinkkaa.

Entäpä juoksun jälkeen?

- Kuivat vaatteet päälle, kävelyä ja kevyttä venyttelyä. Suorituksen jälkeen itsensä voi hyvillä mielin palkita maistuvalla ruualla. Monesti kaveriporukat tykkäävät saunoa ja kippistellä tällaisen tapahtuman jälkeen, mutta veden juominen pitkin iltaa tulisi myös pitää mielessä.

Raumanmeren maraton Otanlahdella lauantaina 12.5. Lisää menovinkkejä kaupunkisovellus Kamun menolistassa!