Instagram

Vuoden urakka on kohta ohi: "Lyijykynän naputusääni teki minut vähän hulluksi"

"Kynien terottaminen on yksi parhaimmista jutuista! Pidän siitä äänestä." Kuvat: Henrika Bäcklund

Yli 30 metriä leveä työ on rullalla kansalaisopiston huoneen numero 33 lattialla: kymmenestä moduulista kaksi viimeistä osaa on  lattialla avoinna. Siinä on Italian Torinosta lähtöisin olevan 36-vuotiaan taiteilijan Enrico Mazzonen omakuva. 

Taiteilija ei ole vielä nähnyt itsekään luonnoksia lukuunottamatta, miten teoksen kaikki osat keskustelevat keskenään.

Mutta pian työhuone on tyhjennettävä ja silloin myös yli vuoden mittainen projekti tulee päätökseen.

– Nyt en oikeastaan voi tehdä enää enempää, Mazzone tuumii. Teos on viimeistelyä vaille valmis.

Mazzone on viettänyt makuuasennossa työskennellen noin kymmenen tuntia päivässä vuoden ajan. Hän kertoo, että mahallaan on mukavaa ehkä tunnin ajan. Kyynärpäät ovat ainakin olleet kovilla.

Työhuoneesta on ehtinyt tulla toinen koti.

– Ellei jopa se ensimmäinen, Mazzone naurahtaa.

Siitä luopuminen vetää jo nyt haikeaksi.

– Minusta tuntuu iloiselta, mutta samalla tyhjältä ja mietin, mitä seuraavaksi. Joku 9-17 työ voisi olla ihan kiva, Mazzone heittää silmät tuikkien.

– Jään kaipaamaan tunnetta taian olemassaolosta. Sitä, että kerran mahdottomalta tuntuneesta ajatuksesta syntyi jotain konkreettista.

Projektin alussa työtila oli varsin askeettinen. Sitten lyijykynän raaputusääni teki taiteilijan sen verran hulluksi, että paikalle oli pakko tuoda poppivehkeet. Seuraavaksi paikkansa löysi sohva, jossa Mazzone on viettänyt olosuhteiden pakosta ainakin yhden yön.

– Olin uppoutunut työhön ja havahduin jossain vaiheessa, että kansalaisopiston ovet ovat jo menneet kiinni ja että jos lähden ulos, aiheutan hälytyksen. Nukuin työhuoneessa seuraavaan päivään. En tajunnut, että silloin oli lauantai, joten poistuessani aiheutin hälytyksen joka tapauksessa. Taisin jäädä kiinni heti seuraavana tiistaina!

"I'm still missing a lot of sleep."

Mazzone oli suunnitellut toteuttavansa työnsä isompien kynänvetojen kautta, mutta taiteilijalle ominainen tihrustaminen otti vallan ja vei mukanaan kolmannessa palasessa - ja silloin myös teoksen alkupää meni uusiksi.

Pitkä piirustustyö on ollut ennen kaikkea itsetutkiskelumatka. Koti-ikävää ja vaikeita kuukausia. Ajatuksia luovuttamisesta. Enrico puhuu niistäkin. Hän kertoo, miten piti juuri ja juuri aisoissa sen, ettei valtavasta paperista syntynyt pahinta painajaista.

– Ehkä sain jopa meditatiivisia hallusinaatioita. Prosessi on ollut niin stressaava, että aloin jopa polttaa tupakkaa. Se on vähän ikävää, italialainen nauraa.

Työn nimi on Freedom, Love & Indipendence ja se peilaa historiasta tuttuun kolminaisuuteen liberté, égalité ja fraternité. Inspiraatiota Mazzone on saanut Rauman vesitornin vieressä sijaitsevasta Aila Salon Vaikeuksien kautta voittoon -veistoksesta sekä Suomen juhlavuotta ajatellen Rauman luonnosta ja Kalevalasta.

–  Nimeäminen saa minut tuntemaan teoksen liian kapeaksi. Oikeastaan sillä ei edes pitäisi olla nimeä.

Taiteilijan puolesta raumalaiset voisivat keksiä teokselle virallisen tittelin. Se paljastetaan 6. joulukuuta, mutta näyttelytila on vielä avoinna. Mazzone kertoo olevansa sinut sen ajatuksen kanssa, että hänen projektinsa sijoitettaisiin jonnekin ihmisten keskelle. Ilmoille on heitelty ideaa Prismasta ja Pick'n'Paysta, mutta mikään ei ole vielä lukkoon lyöty.

– Kun leikkaan paperin, se on kuin napanuoran katkaisu, hän puhelee sekä jännittyneisyyttä että rauhallisuutta äänessään.

Mutta heti seuraavaksi Mazzone pyörittää teoksen auki jossain sellaisessa tilassa, jonne se mahtuu.

Se, miten teos saadaan pois työhuoneesta, on aikamoinen projekti sekin. Paperirullan sisääntuonti kun vaati miesvoiman lisäksi kunnon nosturin, kuten seuraavalta videolta käy ilmi.